Olen aina inhonnut juoksemista. Tai ainakin koulun liikuntatunneilla ja siitä eteenpäin ylipäänsä. Saattaa kyllä olla, että olen vain ollut kateellinen niille, jotka sitä harrastivat. Kai olen aina vähän haaveillut siitä, että jaksaisin joskus juosta, enemmänkin kuin 100 metriä olematta kuoleman kielissä. Ja siis ihan tosissaan olen kyllä ollut niin huonossa kunnossa että se satametriäkin laittoi mukavasti sykettä kahteensataan ja keuhkot tuleen.
Olen aina ajatellut etten vain osaa juosta oikein, ja siksi asia on ehkä jäänyt - tekosyiden varjolla. Eikä minulla kyllä ole juuri kiinnostusta ollut. Miksi jotkut tykkää muka hengästyä ja saada jalkansa kipeiksi?
No siksi.
Viikko sitten, viime perjantaina sain inspiraation ja lähdin kymmeneltä illalla koittamaan, jaksanko juosta ja kuinka pitkälti. Nooh, eihän sitä ihan juoksuksi voi sanoa, hölkkäystähän se oli paria spurttia lukuunottamatta. Mutta kuitenkin, itselleni sekin oli ensimmäinen kerta ikinä! Hölkkäsin sellaisen kolmisen kilometriä ja kyllä, siinä tuli hiki ja hengästyi ja jalatkin vähän kipeytyi, mutta vitsit mikä fiilis! Olin niiiin ylpeä itsestäni lenkin jälkeen. MINÄ JAKSOIN juosta! Taas yksi henkinen voitto pitenevään "Voin olla ylpeä itsestäni" -listaan. Ja tottakai kun kerran innostuu niin koukussa ollaan. Tosin en ole vielä ehtinyt uudestaan lenkille, kun puolisko kuluttaa iltansa jalkapallon parissa, mutta eipä se haittaa, kyllä minä vielä ehdin :)
Salilla olen alkanut nyt myös lämmitellä juoksumatolla juosten, ennen kävelin. Tänään hölkkäsin vielä jalkatreenin päällekin kun se vaan oli niin kivaa :D Katsotaan pysyykö innostus ja kehittyykö vauhti ja tyyli. Pidän juoksemisen luultavasti sellaisena sivuharrastuksena, en vielä ainakaan laita mitään tavoitteita sen suhteen. Mutta tiedän mitä teen seuraavan kerran kun savu nousee kunnolla korvista ;)
Tätäkin olen jo hehkuttanut kaikille, mutta!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti