Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan.

Nyt olisi ehkä aika vihdoin avautua paremmin koko syksyn sivuuttamastani aiheesta. Syistä, miksi sali on jäänyt ja miksi olen ollut niin väsynyt. Fyysiset ja ne henkisetkin.

Syyskuun alussahan aloitin Fitfarmin nettivalmennuksen, joka kuitenkin oli pakko lopettaa parin viikon jälkeen. Ensin tuli ihan vaan flunssa, mutta sitten tuntui että keho ei vaan toipunut siitä ja treeni ei luistanut, jostain syystä tuli aina huono olo. Ajattelin ettei keho vain ole kunnolla palautunut, olinhan sohvaperunasta kehkeytynyt saliharrastajaksi ja paahtanut viimeisen puoli vuotta menemään. 

No siinä syyskuun alussa samaan syssyyn siirtyi työpisteeni toiselle paikkakunnalle. Kasvoihin tuli ihottumaa, kurkkua kutisi ja silmät oli ihan hirveässä kunnossa, nenä koko ajan tukkoinen. Työterveydessä todettiin, että mahdollisesti oireeni johtuvat homeesta tai vastaavasta uudessa työpisteessä. Onneksi työnantaja otti tämän todesta ja asia on nyt tutkinnan alla. En ole ainut jolla on oireita. Mahdollisuus olisi minulla siirtyä takaisin vanhaan työpisteeseen, mutta en ole tehnyt hätiköityjä päätöksiä. Miksi? Koska en ollut itse vakuuttunut täysin että oireet johtuisivat vain nykyisestä työpisteestä. 

Olin nimittäin kärsinyt kovasta väsymyksestä ja aloitekyvyttömyydestä heinäkuulta asti (ja kausittain sitä ennenkin). Esimerkkinä voin kertoa, että on ollut parikin päivää kun töissä vain makasin pää työpöydällä ja ajattelin nukahtavani siihen paikkaan. Kotonakaan ei jaksanut kuin maata sohvalla. Elokuussa otin yhteyttä terveydenhuoltoon ja minusta otettiin verikokeita. Verikokeiden tuloksissa oli toinen kilpirauhasarvoista hieman koholla. Väsymys oli yksi merkittävä oire parin muun ohella jotka sopivat kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kävin yksityisellä ja toisten verikokeiden tulosten perusteella minulle määrättiin tyroksiini minimiannoksella. Se ei olisi ollut ihan pakollinen, mutta olin niin kyllästynyt omaan jaksamattomuuteeni, että ajattelin olevan parempi edes koittaa jos se toisi avun, Olen nyt noin kuukauden ajan syönyt lääkettä ja voin sanoa olevani energisempi ja aikaansaavampi kuin kuukausi takaperin. Toki jaksamiseen vaikuttavat muutkin asiat, mutta kyllä uskon että lääke on auttanut.

Vielä nykyiseen työpisteeseeni liittyen. Nyt kuukauden sisään minulla todettiin kaksi poskiontelontulehdusta ja söin niihin kuurit, jotka eivät auttaneet. Viime viikolla röntgenkuvasta paljastui, että minulla on vasemmalla puolella nenässä hyvänlaatuinen kysta, joka aiheuttaa samanlaisia oireita kuin poskiontelontulehdus. Olin siis syönyt kaksi turhaa antibioottikuuria. Tämä oli toisaalta huojentava tieto, koska nyt alan olla varma etteivät kaikki oireeni kuitenkaan johdu työpisteen mahdollisista sisäilmaongelmista. Kystaan määrättiin steroidisuihketta ja jos se ei auta niin kysta mahdollisesti operoidaan pois. Ja vihdoin voin ajatella aloittavani uudestaan saliharrastusta!

On vielä yksi asia mikä tähän liittyy. Viittasin viime kirjoituksessani vuodenvaihteen jälkeen alkavaan kuntoutukseen. Se kuntoutus tarkoitti siis kognitiivista psykoterapiaa. Kyllä, näin on. Lääkäri kirjoitti kahden käynnin perusteella minulle B-lausunnon, jolla sain haettua Kelalta tukea kuntoutuspsykoterapiaan ja myöntävällä päätöksellä se alkaa ensi vuonna ja jatkuu vähintään yhden, maksimissaan kolmen vuoden ajan. Lääkärin B-lausunnossa luki diagnoosina masennus. Pojan syntymän jälkeen on ollut aikamoista vuoristorataa, onpa sen ehkä saattanut blogista ja puheista huomatakin. Lääkkeitä en ole syönyt, mutta keskusteluapua olen saanut ja sillä olen pärjännyt. Huomasimme kuitenkin, että ongelmani johtuvat minun omista alitajunnasta tulevista itseisarvoista. Huonosta itsetunnosta ja vääristyneestä minäkuvasta. Niihin siis yritetään pureutua tulevassa psykoterapiassa. Minun käsitykseni mukaan se ei ole hoito masennukseen, josta olen jo voiton puolella, vaan nimenomaan yritetään korjata minun ajatuksieni automaatioita, jotka saavat minut ajamaan itseäni alas ihan syyttä suotta. Itse olen lähdössä tähän suurella mielenkiinnolla ja odotan todella mitä tuleman pitää. :) 

Voitte vain kuvitella miten sekaisin olen ajatusteni kanssa ollut koko syksyn. Home-oireet, kilpirauhasoireet, masennusoireet. Mistä sitä muka voi tietää mikä liittyy mihin vai ovatko kaikki yhtä ja samaa vaiko ihan täysin omaa kuvitelmaa?? Onneksi asiat tuntuvat nyt selkiintyvän yksi kerrallaan. Onhan tämä ollut aikamoista ramppaamista lääkäriltä toiselle, mutta on se ollut sen arvoistakin. Pikkuhiljaa, päivä kerrallaan. 

Mietiskelyoksennus

Tukka hapsollaan, p*skan haju käsissä (kirjaimellisesti!), silmät lasittuneina, huokailevana istun koneen ääressä, tuijotan ruutua kuulokkeet korvilla ja yritän toipua raskaasta päivästä. Arki tuntuu ihan liian tarkoin aikataulutetulta ja, no... tylsältä ehkä?  Ei siihen tarvita kuin muutama huonosti nukuttu yö ja kiukutteleva tai liian energinen taapero. Sellainen päivä oli tänään ja huomenna luultavasti paljon parempi :) 

Jankutan nyt vähän samaa asiaa, mutta oikeasti pitäisi päästä jo sinne salille. Alkaa seinät kaatua päälle kun viettää kaikki päivät töissä ja kaikki illat kotona. Pakko päästä jonnekin tekemään jotain, saada ajatukset pois kotiasioista. Pakko välillä saada olla ihan vaan itsekseen. Kun vielä olen tällainen märehtijä, joka vatvoo samoja asioita pitkän aikaa pääsemättä puusta pitkälle, on pakko välillä huutaa asiat ulos, tavalla tai toisella. Salille, lenkille, paperille, kaverille..

Onneksi tuolla pikkumiehellä on usein myös hyvin positiivinen vaikutus mielialaan. On se nykyään nimittäin aikamoinen huumorimies! Keksii mitä ihmeellisimpiä juttuja ja saa meidät nauramaan hulluna kaikille hölmöyksille :D Juttua nimittäin herralla riittää. Valitettavasti hän vain on perinyt äitinsä nollasta sataan - kärsimättömyyden, kun joku asia ei heti sekunnissa onnistu. Täällä siis vuoroin huudetaan ja nauretaan, tuttua vai mitä?

Päänuppi on ollut viime päivinä ankarassa käytössä kun on monta asiaa, jotka mietityttävät syystä tai toisesta. Oma sairastelu, väsymys, vuoden alusta alkava kuntoutus ymym. Pitäisi välillä oikeasti keskittyä vain hyviin ja positiivisiin juttuihin! Onhan tässä pari sellaistakin olemassa ja huomaan niiden piristävän ja myös motivoivan taas liikkumaan ja pitämään huolta itsestäni :) Ja töissä on ihan mukava käydä, kivojen työkavereiden ansiosta. :)

Hei, eilen vihdoin ja viimein varmaan parin vuoden vitkastelun jälkeen sain aikaiseksi tehdä itselleni Spotifyhin oman soittolistan! En kotona ole juuri kuunnellut musiikkia joten se ei ole ollut tarpeellinen. Nyt kuitenkin iski musakärpänen.

Jouluun ei ole kummemmin valmistauduttu. Joulusiivous - hyi yök mikä sana! Sellaista ei täällä harrasteta. Valot löytyy ikkunoista ja lahjat ovat paketoituna, siinäpä se :) Me emme vietä joulua kotona vaan vanhempien luona, joten ei sen kummempia tarvitsekaan tehdä. Itse pidän eniten joulussa siitä kun  kaikki läheiset ovat saman katon alla ja tuttu puheensorina, höösäys ja jouluruuat löytyvät ympäriltä. 

Eetun 2-vuotisjuhlat odottavat heti pyhien jälkeen, niitä varten sitten vasta siivotaan! Tosin ei komeroista. Juhlia en ole vielä jaksanut stressata juurikaan. Eiköhän se riitä että Eetu saa vähän lahjoja ja vieraat jotain mahantäytettä. ;)

Jaaha, minun piti vain tulla valittamaan tylsyyttä ja raskasta päivää, mutta tästä tulikin tällainen mietiskelyoksennus. Olkoon sitten niin. Tällaista tämä nyt on. Kuvat ovat muuten sekalaista seurakuntaa taas parin viikon ajalta, eivät suinkaan tältä päivältä :D

Salikaipuu

Pakko kai pitkästä aikaa jotain kuulumisia kirjoitella omasta elämänmuutosprojektistani.

Eilen

Noh, eipä siinä ole paljon kirjoiteltavaa, koska koko projekti on ollut jonkinasteisessa horros-tilassa jo pari kuukautta. Olen käynyt viimeksi salilla 27.10 ja sitä ennenkin oli kuukauden tauko. Ruokavalio on ollut pääosin sellainen 'syön mitä huvittaa', mutta toki olen huomannut että jotain hyviä ruokailutottumuksia on kesästä jäänyt. Syitä taukoon on monia ja osa on minusta riippumattomia. Yksi iso syy oli varmaan se, etten vaan pysty(nyt) uskomaan että voisin onnistua ja saavuttaa tavoitteeni. Sitten ruokavalio ja sali alkoi tökkiä ja sain tarpeekseni. Ajattelin että joko kunnolla tai ei ollenkaan. Kai se syysväsymyskin otti vallan. Olen kyllä isosti pettynyt itseeni, mutta samalla tiedän, että tauko tuli tarpeeseen. 

Salikaipuu on välillä välähdellyt mielessä ja oma turvonnut olo inhottaa. Tuntuu että näytän nyt ihan samalta kuin koko projektin alussa, vaikka kiloja ei ole tullut takaisin kuin 1(-2), mutta liikkumattomuus ja turvotus tuo senttejä takaisin kroppaan. En koe, että minun olisi enää pakko laihduttaa (vaikkakin saatan ehkä sen 5 kiloa vielä jossain vaiheessa puristaa kun pääsen vauhtiin), mutta haluan takaisin sen sporttisen ja timmimmän mimmin. 

   Niinpä eilen kävin lataamassa salikorttiini muutaman käyntikerran. Ajattelin nyt joulunaikaan pikkuhiljaa aloittaa taas käymään ja kuulostella miten kroppani reagoi treeniin. Ja ruokavaliotakin on sen verran tarkistettu, että karkkipäivä on vain kerran viikossa ja päivän 5 ateriaa ovat suurinpiirtein lautasmallin mukaisia. Hiilarit ja sokeri on edelleen heikkous, tuntuu vaikealta keksiä syömistä mikä ei noita sisältäisi. Maitorahkat ovat vielä kaupan hyllyllä, ällöttää pelkkä ajatuskin. Skyr-rahkoja olen nyt syönyt, vaikka ne eivät ihan paras vaihtoehto olekaan.

Sokeriaddiktio on todellista. Sitä ei edes huomaakaan kuinka se vie sinua mennessään, katala otus Ja siitä on pirun vaikea päästä irti, koska makeanhimo äityy välillä niin valtavaksi. Parasta on siis aloittaa karkkilakko ja minulla varmaan toimisi parhaiten ihan totaalinen herkkulakko, mutta vielä en siihen pysty. Loppuvuoden pyhien jälkeen (joo, tähän on tosi monta hyvää tekosyytä) tiukennan taas lisää. Olen vain todennut, en minun pitää edetä t-o-d-e-l-l-a h-i-t-a-a-s-t-i, että pääkin pysyisi perässä.

Olen tauon aikana toitottanut itselleni, että minä EN HALUA palata takaisin entiseen, ja se ajatus onneksi vaikuttaa positiivisesti arjessa. En ole siis totaaliluovuttanut (vaikka siltä välillä tuntuu), vaan kerään lisää motivaatiota ja uskoa itseeni. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä kuuntelemaan Fitfarmin luentoa ja sieltä uskon saavani taas hyvää buustia jatkoon. Kyllä se urheilullinen ja hyväkuntoinen Kati sieltä taas löytyy kun tarpeeksi kaivellaan!

I want that back!

Marraskuu

Tässä puhelimella räpsittyjä kuvia - sekalaista seurakuntaa.

Jostain syystä tuo marmoritarjotin viehätti ja näyttää kivalta ruokapöydällä. Haaveilen saavani vähän lisääkin jotain marmoria keittiöön joskus.

Eetu odottaa pääsyä iskän työhuoneeseen kattomaan kuormurivideoita.

Eetu 1v10kk mahtuu edelleen äitiyspakkauksen toppikseen :D

Tällainen näky odotti joku aamu, eikä meinannut poikaa saada hereille!

Eetu ja iskä kävivät paloaudon kyydissä.

Helsinginreissun tuliaisina työmiehelle oma porakone, ja on ollut ahkerassa käytössä!

Tein töihin nimipäiväkakun, Snickers-piirakka.

Tuo viimeinen kuva on tältä päivältä. Sain kesällä synttärilahjaksi mieheltä lahjakortin rentoutuskelluntaan Seinäjoen AquaClinic:lle ja tänään sitten köllöttelin tuolla kapselin suolavedessä. Ajantaju hukkui täysin ja ihan kuin olisin jossain avaruudessa seilannut, oli kyllä hyvin pääntyhjentävää! Tuon 50minuuttisen pitäisi vastata kuuden tunnin unia ja auttaa myös mm. iho-ongelmiin :)

Helsinki vol.2

Vihdoin alkaa asiat selkiintyä ja olo parantua. Siitä kuitenkin toisella kerralla lisää. 

Eilen kotiuduin toisilta lähiopetuspäiviltä Helsingistä. Kolme iltaa ehdin shoppailla antoisien koulutuspäivien ohella ja kävin myös elokuvissa. Pikkuisen isompi teatteri kuin täälläpäin :D Oli mukava myös vähän fiilistellä joulua, Kampissa ja Forumilla oli nimittäin hienot jouluvalot jo. Ja joululahjojakin mietin ja katselin. Kuitenkin enää kuukausi aattoon! Nyt muutama kuva reissusta.

Ylläoleva kuva on otettu torstai-illalla, Hobitti-elokuvan lippujono. Liput tulivat myyntiin tänään.

Nyt keskitytään taas perheen kanssa viikonlopun viettoon, jos vaikka pääsisi pian pulkkamäkeen!

Silmät ruudulla

Kuinka sitä välillä nostaa katseensa sieltä ruudusta ja tajuaa kuinka iso osa elämästä kuluu kaikenlaisten elektroniikkalaitteiden haltioimana.

Televisio laitetaan päälle heti kun töistä tullaan. Kännykkä on lähes aina hollilla ja sitä tulee vilkuiltua useasti, aina kun jotain pitää odotella. Ajan tappamista, tyhjän täyttöä. Autossa kuunnellaan radiota, tietokoneella spotifyta (minä tosin en juurikaan). Läppärillä kuluu aika silloin kun poika nukkuu, somessa tai sarjoja katsellen. Töissäkin koko päivä tietokoneella. Myös kamera on hollilla, tosin minulla se on vain kännykässä.

Meillä televisio on yleensä taustahälynä kun ollaan kotona. Itse en ehkä aina laittaisi päälle kun en juuri katsokaan (kun vielä olin kotona pojan kanssa, saattoi kulua koko päivä ilman että avasin koko kapistusta). Nykyään tv sammuu meillä viimeistään puoli yhdeksän, puolisen tuntia ennen kuin poika menee nukkumaan. Samalla sammutellaan osa valoista ja rauhoitutaan. Poika välillä katselee jotain ohjelmia kuten Pikku Kakkosta, mutta ei yleensä jaksa kauaa keskittyä kun on jo muuta mielessä. Lempparipiirretty on Kaapo, jota yhteen aikaan katsottiin iskän kännykästä ruokapöydässä tai tietokoneella.

Kännykkä ja tietokone. Melkein sama asia nykyään :P Minulla läppäri sijaitsee nykyään makuuhuoneessa, enkä olekaan koneella kotona kuin Eetun nukkuessa. Mutta senkin edestä sitten tulee kännykkää räplättyä, facebookia ja whatsupia kiitos aktiivisen äitiryhmän :D Vertaistukea you know ;) Kyllä sitä välillä huomaa viettävänsä liikaa aikaa muissa maailmoissa, kun pitäisi olla läsnä. Oikein ärsyttää kun ei osaa jättää puhelinta rauhaan. Kai se pitäisi jättää johonkin pois käden ulottuvilta, mutta sitten ajattelee että jos joku yrittää tavoitella. Siinähän menee koko idea kännyköiden olemassaolosta, jos et ole joka hetki tavoitettavissa. No eihän se ihan niin ole, mutta mikä on ärsyttävämpää kuin se ettei joku vastaa puhelimeen?

         Eetu on myös viettänyt viime aikoina vähän liikaa aikaa ruudun ääressä. Nimittäin kaivurivideoita katsellen. Viikonloppuna piti päästää suoraan päikkäreiltä 'kaivulilakkoleita' katsomaan. Mikäs parempaa kuin istua iskän sylissä tietokoneella ja katsella kun työkoneet tekevät hommiaan? Ei varmaan paljon mikään, ainakaan tuon ikäisen mielestä :D Ja kännykästähän näkyy ihan yhtä hyvin. Mutta kyllä meillä paljon muutakin ehditään tehdä kuin tuijottaa ruutuja.

Omiin yöuniin ainakin vaikuttaa jos koko päivän tapittaa kirkasta näyttöä. Eilen oli yksi sellainen päivä. Koko päivä töissä tietokoneella, sitten elokuvateatterissa ison ruudun äärellä ja heti kotona taas tietokoneelle odottamaan pojan nukahtamista. Niin ja sitten vielä vähän Walking Deadia ja nukkumaan. Kyllä pyöri silmät päässä  ja uni oli levotonta kun vihdoin nukahdin. Joten kyllähän se lapseenkin vaikuttaa. Mutta meillä ei ainakaan vielä katsomalla katsota ja kun päivään kuuluu muutakin niin vielä ei tiukkoja rajoja ole vedetty; ja mehän sitä kontrolloimme.

Tästäkin aiheesta on jo varmaan reippaasti kirjoituksia. Kai samaan kategoriaan vielä yksi mahtuu :P

Koin vain eilen sellaisen ahaa-elämyksen ja piti päästä tännekin sitä ihmettelemään.

Kunnioitus

Työpaikan kahvihuoneessa oli tänään keskustelua nuorten kiusaamisesta ja kolttosten tekemisestä.  Jäin tästä jotenkin mietteliääksi ja ajattelin purkaa sitä nyt tänne.

Kuulemma ainakin tällä paikkakunnalla on tänä vuonna ollut paljon kiusaamista ja ilkivallan tekoa, enemmän poikien toimesta ja todella fyysistä. Kiusaamisesta siis tiedetään, mutta sille on todella vaikea tehdä mitään. Miksi? No siksi, kun vanhemmat eivät tunnu välittävän tai sanovat "Ei meidän poika mitään tee". Eipä.

Jotain on mennyt vikaan. Missä on toisten ihmisten ja omaisuuden kunnioitus? Itselläni ei olisi nuorena tullut mieleenkään olla niin röyhkeä ja nauraa vanhemmille ihmisille päin naamaa, tai tuhota muiden omaisuutta tahallaan. No en toki luonteeltanikaan ollut mikään riehuja, mutta kyllä minä olen aina kunnioittanut muita ihmisiä. Toivottavasti osaan myös omasta pojastani kasvattaa toisia kunnioittavan ihmisen. Kyllähän niitä rajoja kokeillaan ja opetellaan mikä on sallittua mikä ei, mutta se menee jo liiallisuuksiin että tietoisesti ja törkeästi mennään rajojen yli. Tässä vaiheessa viimeistään vanhempien tulee herätä ja puuttua asiaan. Mutta jos he eivät välitä, miksi nuorikaan välittäisi? Kotoahan ne käyttäytymismallit vahvasti tulevat. 

Tuskin kovinkaan monen nuoren perheessä kuitenkaan tahallaan 'opetetaan' lapsesta huonotapainen? Se voi olla myös tiedostamatonta. Ja lapsi saa toki vaikutteita myös muualta kuin pelkästään vanhemmiltaan. On myös muita syitä miksi nuoret toimivat niinkuin toimivat, sellaisia mitkä eivät vanhemmista riipu. Mutta jos asiat tuodaan päin naamaa eikä niitä silti hyväksytä, eikä tehdä mitään? Ei hyvä ollenkaan. Hiljaisuus on myöntymisen merkki...?

Ei ole olemassa täydellisiä vanhempia, mutta rakastavat ja välittävät sellaiset kuuluisi jokaisella lapsella ja nuorella olla. Sillä päästään jo pitkälle. Nuoren ei tarvitsisi hakea sitä huomiota niin rajuilla keinoilla. Ja kiusaaminenhan jättää syvät arvet kiusattuihin, voisitko sinä pitää sellaisen asian omatunnollasi? Jos itse olet neuvoton murrosikäisen nuoresi kanssa, luulisin että apua saa varmasti jostain kun vain pyytää.

Vai ovatko ihmiset nykypäivänä niin keskittyneitä omaan napaansa, etteivät välitä edes lapsistaan?

Välitä mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän.

Pienten lasten kanssa on välillä vaikea vetää rajaa. Mihin kannattaa puuttua ja minkä kannattaa antaa mennä ohi korvien. Ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että olen välillä ihan hakoteillä pojan kanssa kun nyt jo testailee rajojaan. Olen kyllä aika lepsu monissa asioissa, mutta en silti hyväksy esimerkiksi toisen satuttamista tai tavaroiden rikkomista. Sellaisten perusasioiden pitäisi sisältyä jokaisen kasvatukseen,

No, kukin voi tehdä vain oman osansa ja toivonkin että jokainen miettisi ja puuttuisi asioihin ajoissa. Kannetaan kortemme kekoon :)

googlesta poimittu

Varastontyhjennyspäivä

Tänään saatiin vihdoin aikaiseksi jotain, mikä on ollut To do-listalla viimeiset melkein 4 vuotta. Nimittäin siivottiin meidän varasto, minne muuton aikaan lykättiin vain omat tavarat; ja olihan siellä vielä edellistenkin asukkaiden rojuja. 

Ylhäällä aamusta kun aloitettiin. Siinä ensin omat tavarat ja vanhojen jotain roinaa (kuka säilöö varastossa jotain rikkinäistä puulaatikkoa ja puunoksaa??).

Alhaalla omat tavarat siivottu ja varastosta nostettu pois huonekalut jotka myydään tai viedään hyötykäyttöasemalle,

Löytyi sentään edellisten asukkaiden jäljiltä yksi aarrekin, joka pääsee omaan käyttöön pienen fiksauksen jälkeen :)

Tosiaan, ihmettelette varmaan että miksi kaikki tavarat ovat takkahuoneessa. No, siellähän se meidän varasto on, lattian alla! Se on siis oikeasti vanha uima-allas, joka ei ole pitkään aikaan ollut käytössä, meidän aikana ei siis ollenkaan. 

Siellähän voisi pitää vaikka allasbileet!! :D 

No okei, ei tuo ihan noin tyhjäksi kyllä jäänyt, muttei paljon toisinkaan.

Sellainen urakka oli siis tänään ja ai että kun on taas jotenkin kevyempi olo kun ei varastot pursua tavaraa. Oikeastikin sinne jäi ehkä neljä pahvilaatikkoa, yksi pöytä ja pari pussia. Tosin Eetun pienet vaatteet pitäisi myös vielä saada laitettua tuonne odottamaan seuraavaa käyttäjää. :)

Lopuksi vielä lötkönletkeitä kuvia viime viikonlopulta, ehkäpä tänäkin viikonloppuna meno olisi yhtä rentoa? Tai sitten ei, koska nyt tämä rouva lähtee Tyttöjen pyjamabileisiin, adios!

<3

Torstai-iltapäivän touhut

"Äiti lähestyy kameran kanssa, pakko liikkua!"  - Noin Eetu ihan varmasti kyllä ajattelee. Vähänkin kohdistan kameraa poikaan päin niin ei varmasti pysytä paikoillaan. Siihen vielä vaikeutta tuo se, että sisällä on pimeää ja pihalla on pimeää. Ja tietty vois olla parempi kamera kuin kännykkä :P Ehkä sitten joskus.

Eilen me kuitenkin huiman tappeluhuutamispukemisepisodin jälkeen lähdettiin Eetun kanssa kauppaan (joo, kyllä meillä mennään kauppaan silloin kuin vanhemmille sopii, ei silloin kuin lapselle sopii - ja ruokakin oltiin juuri syöty ;)) ja samalla pysähdyin cittarin parturiliikkeessä kysäisemässä josko heillä olisi aikaa nipsaista pojan tukkaa, ja olihan heillä. Poika onnessaan fyrryytteli auton kyydissä, joka oli varta vasten tehty pienille parturi-asiakkaille, kun tukkaa leikattiin. Ei ollut kiukuista tai itkusta tietoakaan enää :) Onneksi muutenkin kiukuttelu on vähentynyt!

Ja kun kotiin päästiin, niin ensin piti toki mennä piiloon kun yritin kuvaa ottaa tukasta.

Sitten piti vähän irvistellä kun salama otti muka silmiin.

Onneksi äiti oli lopulta ovela ja räpsäisi kuvan kun poika keskittyi iltapalaansa.

Samalla pakko esitellä vihdoin käyttöön päässeet 'hienommat' talvivaatteet eli kyläilyille ja kauppareissuille tarkoitetut. Puhdasta rakkautta!

Pipo name it, takki h&m, kengät nettikirpparilta

Pitäähän pojalla bootsit olla. Pelkäsin niiden olevan liian tyttömäiset omaan silmään, mutta tuon takin ja pipon kanssa ei kyllä minusta ole. Vetoketjut vielä helpottavat pukemista!

Ps. Minulta saisi ostaa tuollaisen pipon kokoa 47-48. Ostin ensin liian pienen enkä saanutkaan enää palautettua. Kommenttia tulemaan jos kiinnostaa.

Nyt toivotan hyvät viikonloput kaikille :)