tiistai 4. marraskuuta 2014

Kunnioitus

Työpaikan kahvihuoneessa oli tänään keskustelua nuorten kiusaamisesta ja kolttosten tekemisestä.  Jäin tästä jotenkin mietteliääksi ja ajattelin purkaa sitä nyt tänne.

Kuulemma ainakin tällä paikkakunnalla on tänä vuonna ollut paljon kiusaamista ja ilkivallan tekoa, enemmän poikien toimesta ja todella fyysistä. Kiusaamisesta siis tiedetään, mutta sille on todella vaikea tehdä mitään. Miksi? No siksi, kun vanhemmat eivät tunnu välittävän tai sanovat "Ei meidän poika mitään tee". Eipä.

Jotain on mennyt vikaan. Missä on toisten ihmisten ja omaisuuden kunnioitus? Itselläni ei olisi nuorena tullut mieleenkään olla niin röyhkeä ja nauraa vanhemmille ihmisille päin naamaa, tai tuhota muiden omaisuutta tahallaan. No en toki luonteeltanikaan ollut mikään riehuja, mutta kyllä minä olen aina kunnioittanut muita ihmisiä. Toivottavasti osaan myös omasta pojastani kasvattaa toisia kunnioittavan ihmisen. Kyllähän niitä rajoja kokeillaan ja opetellaan mikä on sallittua mikä ei, mutta se menee jo liiallisuuksiin että tietoisesti ja törkeästi mennään rajojen yli. Tässä vaiheessa viimeistään vanhempien tulee herätä ja puuttua asiaan. Mutta jos he eivät välitä, miksi nuorikaan välittäisi? Kotoahan ne käyttäytymismallit vahvasti tulevat. 

Tuskin kovinkaan monen nuoren perheessä kuitenkaan tahallaan 'opetetaan' lapsesta huonotapainen? Se voi olla myös tiedostamatonta. Ja lapsi saa toki vaikutteita myös muualta kuin pelkästään vanhemmiltaan. On myös muita syitä miksi nuoret toimivat niinkuin toimivat, sellaisia mitkä eivät vanhemmista riipu. Mutta jos asiat tuodaan päin naamaa eikä niitä silti hyväksytä, eikä tehdä mitään? Ei hyvä ollenkaan. Hiljaisuus on myöntymisen merkki...?

Ei ole olemassa täydellisiä vanhempia, mutta rakastavat ja välittävät sellaiset kuuluisi jokaisella lapsella ja nuorella olla. Sillä päästään jo pitkälle. Nuoren ei tarvitsisi hakea sitä huomiota niin rajuilla keinoilla. Ja kiusaaminenhan jättää syvät arvet kiusattuihin, voisitko sinä pitää sellaisen asian omatunnollasi? Jos itse olet neuvoton murrosikäisen nuoresi kanssa, luulisin että apua saa varmasti jostain kun vain pyytää.

Vai ovatko ihmiset nykypäivänä niin keskittyneitä omaan napaansa, etteivät välitä edes lapsistaan?

Välitä mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän.

Pienten lasten kanssa on välillä vaikea vetää rajaa. Mihin kannattaa puuttua ja minkä kannattaa antaa mennä ohi korvien. Ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että olen välillä ihan hakoteillä pojan kanssa kun nyt jo testailee rajojaan. Olen kyllä aika lepsu monissa asioissa, mutta en silti hyväksy esimerkiksi toisen satuttamista tai tavaroiden rikkomista. Sellaisten perusasioiden pitäisi sisältyä jokaisen kasvatukseen,

No, kukin voi tehdä vain oman osansa ja toivonkin että jokainen miettisi ja puuttuisi asioihin ajoissa. Kannetaan kortemme kekoon :)

googlesta poimittu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti