Miten sitä nyt kirjoittaisin. Miten kirjoitan siitä, että jokainen elämän osa-alue tuntuu nyt vaativan erityisen paljon. Missään ei saa olla rauhassa ja levätä, aina täytyy perustella tekemisiään, ajatuksiaan ja omaa itseään muille. Miten tässä pitäisi opetella tuntemaan itsensä hyväksytyksi ja arvostetuksi kun sitä ei muutkaan tunnu minulle tekevän. Miksi pitää aina puolustaa sitä mitä tekee, minkä kokee oikeaksi ja tarpeelliseksi? Tietenkin toisten tunteet ja mielipiteet on otettava huomioon, mutta mielestäni ennen kaikkea täytyy itse olla tyytyväinen valintoihinsa. Kun itsellä on hyvä olo, sitä voi välittää myös muillekin. Miksi pitäisi vain tyytyä johonkin. Kuitenkin jokaisella meistä on oikeus itse päättää mitä haluaa ja tarvitsee ja millaisia myönnytyksiä on mahdollisesti valmis tekemään. Mielipiteitään saa myös muuttaa, eikä kenenkään pitäisi joutua arvostelluksi. Ihmiset ovat erilaisia ja vaikka aina ei toista ymmärtäisi, voi silti kunnioittaa toisen valintoja, koska ne ovat sille toiselle todellisia. Jokaisen on kuljettava oma polkunsa.
Kun vain pystyisimme sanomaan että hei, tämä ei ole okei.
Töissä on tullut taas paljon muutoksia, jotka ovat aiheuttaneet joitain työllistäviä ongelmia. Työtahti on ollut todella kiireinen, ainakin tällaiselle henkisen sairauden omistavalle ihmiselle, jolla ei voimavarat riittäisi aina siihen normaaliinkaan. Toisaalta itsetuntoani on kohottanut se, että tunnen olevani kuitenkin hyvä työssäni, vaikka kaikki muut eivät sitä mieltä aina olisikaan. Kerrankin minä olen ollut se, jolta on tultu kysymään neuvoa ja pyytämään apua ja se tuntuu hyvältä. Mutta samaan aikaan työilmapiiriä kiristävät ne henkilöt, jotka eivät osaamistani ja tuoretta näkökulmaani osaa arvostaa. Joskus tämä menee yli sietokykyni, ja muistan taas että en halua joutua kyykytetyksi vaan minun täytyy pitää puoleni. Tällainen on varmasti ihan arkipäivää jokaiselle muiden ihmisten kanssa työskenteleville, mutta minulle erityisen vaikeaa oman kehitykseni suuntaa ajatellen.
Harrastukseni myös vie aikaa. Vaikka se on minulle tärkeä asia moneltakin kannalta ja nautin siitä, ei se vie pois sitä tosiasiaa, että aika ja voimat ovat rajalliset. Tottakai harrastus myös väsyttää minua ja vaatii paljon harjoitusta ja keskittymistä. Koitan myös pitää mielessäni, että se on kuitenkin harrastus, ei työ. Mutta olen silti sitä mieltä, että se antaa enemmäin kuin ottaa, enkä voi tarpeeksi korostaa sen tärkeyttä, etenkään tässä vaiheessa elämääni. Ja tämähän ei kestä ikuisuuksiin. Olen tehnyt tietoisen valinnan siitä, että tämä kevät ja kesä on kalenterissa täynnä treeniaikatauluja ja näytöksiä ja tätä minä haluan tällä hetkellä.
Myös kotona tulee tapahtumaan muutosta. Tämä on kuitenkin meidän perheemme välinen asia, enkä vielä tiedä kuinka laajasti haluan sitä spekuloida. Tämä tulee vaatimaan paljon henkisesti ja fyysisesti. Se vaikuttaa arkeen, ja varmasti vie myös voimavaroja muilta elämän alueilta. Koen tämän kuitenkin niin tarpeelliseksi ja tärkeäksi asiaksi itselleni, että olen valmis tekemään paljon töitä sen eteen ja pakko sanoa että se on jo paljon minulle. Kun itse pohdiskelin asiaa, tajusin, että jos olen valmis laittamaan jaksamiseni koetukselle kaiken muun elämässäni tapahtuvan keskellä, tämän täytyy olla minulle tärkeä ja oikea päätös. Joskus muutos on välttämätöntä kehitykselle. Olen ylpeä ja helpottunut siitä, että vihdoin päätös on tehty. Perhe on minulle tärkeä ja teen kaikkeni sen eteen, vaikka se vaatisi jopa radikaalilta tuntuvia ratkaisuja. En oleta muiden ymmärtävän, mutta toivon kunnioitusta meidän perhettämme ja ratkaisujamme kohtaan.
Tässä nyt pitkästä aikaa painavaa asiaa ja kylläpä helpotti.
