Lenkkimaisemat

Nappasin yhdestä toisesta blogista tällaisen idean esitellä minun tavallisimmat lenkkimaisemani. En edelleenkään ole mikään kuvaaja enkä edes harrasta valokuvausta, kunhan räpsin kännykällä miljoona kuvaa ja valitsen esittelyyn vähiten epäonnistuneet :D 

Tänään sitten vihdoin ehdittiin lenkillekin. Ulos tulee kävelylle lähdettyä hyvin vaihtelevasti, sanotaanko että 0-4 kertaa viikossa. Ja nyt pojan kanssa en ole tainnut harrastaa muuta liikuntaa kuin vaunulenkit. En oikein innostu hikijumpasta ja tykkään kävellä raittiissa ilmassa. Tietenkin on hyvä että Eetukin saa joskus vähän ulkoilmaa kun muuten ei juurikaan pihalla olla. Sitten varmaan enemmän kun herra jo kävelee. Nyt istutaan vielä tyytyväisenä rattaissa. :)

Pihasta lähdössä

Meidän talo on tuon vanhan tehtaan takana

Kurvi

Leikkipuisto

Tylsä pitkä pyörätie

Naapurustoa

Ja meidän pihatie kotiin päin tullessa

Tykkään syksyisestä maisemasta, nytkin vaikkei ole enää lehtiä puissa. Kesässä inhoan juuri sitä että joka paikasta pursuaa jos jonkinlaista kasvia, kukkaa ja ötökkää.. No mutta sellaista tänään :) On tullutkin kirjoiteltua useammin kun on taas inspiraatiota.

Kommentti jättää jälkensä

Itse olin sokea, enkä nähnyt että kiusaamista tapahtui melkein päivittäin samassa tilassa kanssani. Olen saanut kuulla tästä vasta jälkeenpäin, kiusatulta. Olisinko voinut tehdä jotain? En tiedä. Mutta tiedän, että kiusaaminen on jättänyt jälkensä häneen. Miten en ole voinut huomata!?

Tiedän toisenkin ihmisen, joka on joutunut rankan kiusaamisen kohteeksi. Hänellä oli mielessään yhä useammin synkkiä ajatuksia. Toivonkipinä eli kuitenkin sydämessä ja lopulta täyttyi. Mutta jäljet jäivät.

Minulla taas oli 'vihamies' ala-asteelta yläasteen loppuun. En vain tullut toimeen ko. henkilön kanssa ja häneltä sekä kaveripiiriltään sain kiusaamista osakseni yläasteella. En antanut sen lannistaa itseäni, minulla oli kavereita tukenani. Olimme ehkä vähän niinkuin ryhmä toistaan vastaan. Mutta me emme olleet niitä, jotka katselivat nenänvarttaan pitkin ja luulivat olevansa parempia. Pappa betalar jne..

"Ei minun lapseni ikinä!", "Se oli vain lasten leikkiä, älä ota niin tosissasi". Mistä tällaisia kumpuaa!? 

Kiusaamista tapahtuu hirveän paljon. Melkein jokainen on jossain vaiheessa kiusattuna tai kiusaajana. Sanat satuttavat, eivätkä ne unohdu. Ne jättävät jälkensä.

Ajattele ennen kuin sanot. Mielipiteensä voi ilmaista myös muullakin tavoin kuin halveksumalla, väheksymällä tai syyttämällä. Jos et keksi parempaa tapaa, älä sano mitään. 

Jos joskus saat negatiivista palautetta, älä alennu hänen tasolleen. Mieti, sulattele, nuku yön yli, ja anna vasta sitten vastauksesi.  - Tämän tyylisen neuvon sain yhdessä työpaikassani kun sain syytöksiä niskaani, ja se on iskostunut takaraivooni.

On pöyristyttävää kuinka aikuiset ihmiset käyttäytyvät. Toki lapset ja nuoretkin osaavat olla ilkeitä, mutta aikuiset.. pahimmat kaikista. 

Anonyyminä on helppo kirjoittaa oma mielipiteensä suoraan miettimättä sen kummemmin. Mutta sekin on kohdistunut jollekulle, pysähdytkö miettimään kuinka huolimattomat sanasi saattavat satuttaa?

Tässä ajattelemisen aihetta. Kommentti jättää jälkensä on noin kolmenkymmenen blogin yhteinen kampanja nettikiusaamista vastaan.

Imetys

Alusta asti minulla on ollut sellainen viha-rakkaus -suhde imetykseen. Raskausaikana ajattelin etten ota stressiä imetyksestä, joko se onnistuu tai sitten ei. Olin myös päättänyt että imetän puoli vuotta ja sitten lopetan. No, eihän se ihan niin mennyt :)

Laitoksella vauva nostettiin paitani alle ensin lämmittelemään ja sitten pesun jälkeen rinnalle. Poika oli niin pieni ettei oikein jaksanut imeä, mutta yritti kuitenkin ja jotenkuten onnistui. Toiseen rintaan ei voimat riittänytkään. Sairaalaoloaikana imetin makuuasennossa kun en pystynyt istumaan. Poika imi joskus vain hetken, joskus melkein tunnin. Otteen kanssa oli ongelmia ja toiselle rinnalle vain huudettiin. Itsekin itkeä tirautin turhautumistani, itkin hoitajalle "Ei tästä tuu mitää!" ja hoitaja päätti että nyt on tauon paikka. Kyllä se sitten lopulta onnistui :)

Kotona painittiin edelleen imuotteen kanssa ja usein Eetun voimat loppuivat nopeasti. Itseäni ahdisti eniten yöllä kun vauva huusi nälkää, mies yritti nukkua vieressä ja itse yritin saada tissin pojan suuhun. Sehän oli opettelemista niin vauvalta kuin äidiltäkin. Toinen mikä ahdisti oli pojan pieni koko kun mietin että jaksaako syödä tarpeeksi. Minussa kuitenkin asuu sellainen pieni sisukas jääräpää, joka ei hevillä luovuta. Päätin, että jatkan vaikka mikä olisi. Ehkä kahden kuukauden jälkeen tuntui että imetys lähti sujumaan.

Sitten tuli kuvioihin rintaraivarit ja kun pojan sain syömään niin tuntui tuskastuttavalta maata sängyssä puolikin tuntia kerrallaan. Imuotevaikeuksien takia koin helpoimmaksi syöttää sängyllä maaten, enkä oikein ikinä oppinut imettämään istuviltani kotona. Muualla oli tietysti pakko ja onnistuikin ihan hyvin. Kuitenkin, kukapa sitä haluaa maata sängyssä kun tulisi hyvä ohjelma teeveestä tai muutakin tekemistä olisi? En minä ainakaan. Mutta kuten kaikkeen muuhunkin, siihen sopeuduttiin.

Joskus huhti-toukokuussa kun raivarit loppuivat, sain rintatulehduksen. Maito ei meinannut herua ollenkaan ja pojan kärsivällisyys ei riittänyt. Siinä menikin ainakin pari viikkoa että saatiin tilanne normalisoitumaan. Se pari viikkoa oli ehdottomasti hirveintä aikaa tähän mennessä. Sen päälle tuli vielä päivän kestänyt kummallinen, voimakas kipu nännissä, ja itku silmässä syötin poikaa. Olinkin jo ihan loppu ja päätin, että jos vielä tulee imetyksen kanssa ongelmia niin lopetan. Mutta niin sitä jatkettiin, sen ajatuksen voimalla että ENSI kerralla tämä loppuu ja taas ens kerralla jne :D

Puoli vuotta imetystä tuli täyteen, enkä voinutkaan lopettaa kuten olin suunnitellut. Poika ei huolinut enää minulta pulloa ja mieheltäkin vain sängyssä maaten (onneksi edes siten!). Ja koska vauva alkoi olla jo kiinnostunut ympäristöstään, hän ei malttanutkaan enää keskittyä syömiseen. Tämä oli tosi rasittavaa ja rupesin tosissani ärsyyntymään koko operaatioon. Imetyksen kesto väheni hiljalleen ja kohta olin tyytyväinen edes 5 minuutin mittaiseen ruokailusessioon.

Kiinteiden aloituksen jälkeen (4kk iässä maisteltiin, 6kk iässä syötiin jo enemmän) imetin aina ruuan päälle ja ennen unia. Sitten se rupesi takkuamaan ja parin kuukauden jälkeen jäi kokonaan pois ruuan jälkeiset hörpyt. Viimeisenä jäljellä olivat imetyskerrat aamuisin, ennen toisia päiväunia sekä ennen yöunia.

Silloin kun poika oli sen 6kk päätin, että jos en nyt voi lopettaa imetystä, niin sitten viimeistään 9kk iässä. Sitten tuli päivä kun Eetu täytti 9kk. Illalla näin kavereita eli iltaimetys jäi pois, eikä poika ollut oikein pulloa huolinut mieheltä. Herra heräsi tosi myöhään ja tajusin että nyt olisi kätevä jättää aamutissi pois ja syödä suoraan puuro. Aikani kyllä siinä pähkäilin ja iski hirveä haikeus, tässäkö tämä oli? Siinä se sitten oli. Olin yhtä aikaa surullinen ja helpottunut päätöksen tehtyäni.

Ensimmäisen viikon aikana huomasin hetkiä kun poika selvästi kaipasi tissiä ja oli vähän itkuisempi, mutta enää en huomaa mitään. Pulloahan Eetu ei huoli, joten hän saa maitoa ruuan kanssa nokkamukista 4-5 krt päivässä. Olen luullut ettei hän vain osaa juoda nokkamukista, mutta kokeiltuani 5 erilaista nokkista huomasin, ettei hän vain ole maidon (korvikkeen) ystävä. Kerralla menee 20-50ml ja päivässä 1-1,5dl eli todella vähäistä ja kyllähän vähän murehdin että saako tarpeeksi nestettä ja hivenaineita (?). Nestettä tulee ruuankin seassa ja sekoitan sinne myös korvikejauhetta eli luulisin tämän riittävän. Mielenkiinnolla odotan neuvolakäyntiä parin viikon päästä.

Koko 9 kuukauden imetysurakkaan on mahtunut myös pieniä ihania ja hyviä hetkiä. Työstähän se on toki käynyt välillä, mutta kyllä minulle jää myös ihania muistoja yhteisistä, läheisistä hetkistä. Katseesta "Ethän äiti lähde siitä mihinkään" ja sormen kiinni pitämisestä. Siitä kuinka poika tyytyväisenä nukahtaa tissi suussa. Aamun hitaasta heräilystä ja illan rauhoittumishetkistä. Voin vain sanoa, että oli se sen arvoista <3

Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin imettää yhä edelleen vaikeuksista huolimatta. Vaikka ajattelin ettei se ole minulle tärkeää. Kyllä se oli. Minusta pulloruokinnalla kasvaa ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin rintaruokinnallakin, mutta itselleni oli rintaruokinta tärkeää toisin kuin luulin. Kai halusin todistaa itselleni että pystyn siihen kun yritän tarpeeksi. Minusta olisi ollut ihanaa jos poika olisi huolinut myös pullon rinnan lisäksi, koska se olisi helpottanut vauvan jättämistä hoitoon ja muutenkin tehnyt helpommaksi lähteä tuulettumaan joskus. No nyt otamme ilon irti ja viemme pojan toista kertaa yöhoitoon vanhemmilleni tänä viikonloppuna :)

Imetyskuvia ei valitettavasti taida olla yhtäkään ellei mieheltä löydy. Noh, tuskin niissä kovin edustavana olisinkaan :P Ja pahoittelut piiiitkästä tekstistä.

Laitoksella

Tänään

Viimeinen päivä

Niin, tänään on siis virallisesti viimeinen äitiyslomapäivä (vanhempainvapaan tarkalleen ottaen). Sen kunniaksi ajattelin tehdä postauksen niinkin yleisestä aiheesta kuin meidän arkipäivästä :) En oo ihan varma olenko aiemmin tehnytkään, en ainakaan löytänyt yhtäkkiä. Pahoittelen jos taas kirjoitan samanlaisen :P

Yöllä nukuttiin putkeen 11,5 tuntia, Eetu enää harvoin heräilee yöllä.

Herätys koitti klo 8, jonka jälkeen köllittiin kaikin sängyssä hetken, tehtiin aamutoimet ja syötiin puuro. tällä kertaa puuro maistui hyvin jes! On ollut vähän nihkeää sen kanssa viime päivinä.

Aamupalan jälkeen lähdettiin Perhetupa Soffaan muskariin 9.30-10. Ollaan nyt syksyllä käyty aina musisoimassa kun ilmaiseksi saa käydä :) Samalla näkee vähän muitakin lapsia ja äitejä.

Perhetuvalta lähdettiin kotin päikkäreille, jotka Eetu nukkui 10.45-13, yli kaks tuntia! Harvinaista herkkua. Äiti nauttikin sen ajan syömällä aamupalan ja katsomalla netistä eilisen The Voice Kids -ohjelman.

Eetun herättyä leikkasin pojan kynnet ja imuroin pikaisesti enimmät koirankarvat. Sitten syötin lounaaksi lihasosetta ja otettiin testikäyttöön posteljoonin (lalalala pikkupoika posteljooniii..) tuoma Tupperin nokkamuki. Ihmeissään ja uteliaana poika sitä tutki sormilla ja suulla. Maitoakin vähä eksyi suuhun asti, joten eiköhän se tekniikka ole pian hallussa! Olisi kiva jos saisi jo maitoa menemään enemmän ku desin päivässä....

Anyhow, lounaan jälkeen tyhjäsin tiskarin ja vaihdoin pojalle puhtaan vaipan. Sitten puettiin ulkovaatteet ja lähdin rattailemaan Eetun ja koiran kanssa. Koiran mukaan ottaminen oli kyllä tänään erehdys, SUURI sellainen. Hirveä kiskominen ja pelleily. Ei kuunnellut eikä totellut yhtään! Ja vielä juuri sattui koululaisia lähtemään kotiin samaan aikaan, huoh. Lenkillä oltiin klo 14.20-15. Eetu oli kiltisti :P

Kotona Eetu sai hetken leikkiä ennen välipalaa -Talk-murut (murohyllystä!) on täälläkin suosittua sormiruokaa - ja sitten vein herran unille. Nukkui 16.10-17.10 ja heräsi kauheeseen nälkään joten päivällinen syötiin heti. Itse en tuossa pojan päiväunien aikana saanut aikaiseksi mitään, palloilin vaan ja autoin isäntää ruuanlaitossa.

Sitten oli hyvän aikainen leikkihetki, jolloin mm. tanssittiin ja heiteltiin palloa. Niin ja noukittiin kivi pojan suusta. Minä kävin kaupassa ja hakemassa yhden nettikirppisostokseni kuuden jälkeen. Sen jälkeen isäntä ja minä söimme ruokaa ja vaihdoin pojalle jossain välissä vaipankin. Herra tuntui olevan vähän kiukkuinen (väsy, nälkä, hampaat, syli, who knows) illalla.

Iltapuuro kohtuullisella menestyksellä Talk-murujen kera klo 19.40 ja sänkyyn vietiin 20.30 ja nukahti vartin päästä, mahalleen niinku aina :) <3

Nyt äiti aikoo katsoa AVAlta Erilaiset äidit kera suklaalevyn ja sitten suihkun kautta nukkumaan. (tai ekaks katotaan uusin Walking dead -jakso :P )

Sellainen päivä tänään, aika tyypillinen arkipäivä. :) Huomenna luvassa kyläilyä ystävän luona!

p.s. Onko tällanen ihan tylsää luettavaa??

Kehitystä ja uusia tuulia

Onpas aika taas vierähtänyt nopeasti, edellisestä postauksestakin jo pari viikkoa. Ei ehkä oikein ole ollut mitään sanottavaa eli normaaliarkea. Tai ehkä sitten ei kuitenkaan. 

Nimittäin lopetin imetyksen vihdoinkin. Viikko sitten lauantaina olin illan poissa ja aamulla sitten hyvin haikean ja vaikean harkinnan tuloksena päätin lopettaa tissittelyt Eetun 9 kuukauden ikään. Aiemmassa postauksessa pieniä isoja muutoksia kerroinkin tästä ja nuo kaikki muutokset ovat nyt voimassa. Meillä syödään 4-5 ateriaa päivässä, nukahdetaan itse sänkyyn (vaihtelevasti nukahtaminen kestää 5-30min), tutti vain nukkuessa. Pullo päätettiin jättää kokonaan pois, koska poika ei sitä edelleenkään huolinut ja hyvin on oppinut nokkamukista juomaan :) Lisäksi pojalle on ilmestynyt suuhun kaksi hampaanalkua, ihan yhtäkkiä! Ja meillä kontataan ja noustaan tukea vasten polvien varaan. Huh mitä menoa! :D

Niin iso mutta silti niin pieni mies <3

Ja onpa mulla vielä muutakin pohdittavaa. Minulle nimittäin tarjottiin töitä vuoden alusta ja nyt pitää sitten oikeasti päättää ja tietää että onko vielä kotona vai palaako töihin. En olisi ikinä uskonut että tämä on niin vaikeaa! Toisaalta tuntuu että poika on ihan liian pieni vielä hoitoon vaikka parissa kuukaudessa kehitystä varmaan tulee huimasti vielä. Toisaalta taas rahatilanne näyttää siltä että kodinhoidontuki ei vaan riitä mihinkään. Ja tarjottu työ on tuttu ja kiva paikka. Mutta kaduttaako lähteä näin aikaisin töihin kun toinen on hätinä vuoden ikäinen työn alkaessa? Hmm.. Täytyy vaan miettiä mikä on tärkeintä ja kaikkien kannalta paras vaihtoehto. 

Sellaista tällä kertaa :)