keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Imetys

Alusta asti minulla on ollut sellainen viha-rakkaus -suhde imetykseen. Raskausaikana ajattelin etten ota stressiä imetyksestä, joko se onnistuu tai sitten ei. Olin myös päättänyt että imetän puoli vuotta ja sitten lopetan. No, eihän se ihan niin mennyt :)

Laitoksella vauva nostettiin paitani alle ensin lämmittelemään ja sitten pesun jälkeen rinnalle. Poika oli niin pieni ettei oikein jaksanut imeä, mutta yritti kuitenkin ja jotenkuten onnistui. Toiseen rintaan ei voimat riittänytkään. Sairaalaoloaikana imetin makuuasennossa kun en pystynyt istumaan. Poika imi joskus vain hetken, joskus melkein tunnin. Otteen kanssa oli ongelmia ja toiselle rinnalle vain huudettiin. Itsekin itkeä tirautin turhautumistani, itkin hoitajalle "Ei tästä tuu mitää!" ja hoitaja päätti että nyt on tauon paikka. Kyllä se sitten lopulta onnistui :)

Kotona painittiin edelleen imuotteen kanssa ja usein Eetun voimat loppuivat nopeasti. Itseäni ahdisti eniten yöllä kun vauva huusi nälkää, mies yritti nukkua vieressä ja itse yritin saada tissin pojan suuhun. Sehän oli opettelemista niin vauvalta kuin äidiltäkin. Toinen mikä ahdisti oli pojan pieni koko kun mietin että jaksaako syödä tarpeeksi. Minussa kuitenkin asuu sellainen pieni sisukas jääräpää, joka ei hevillä luovuta. Päätin, että jatkan vaikka mikä olisi. Ehkä kahden kuukauden jälkeen tuntui että imetys lähti sujumaan.

Sitten tuli kuvioihin rintaraivarit ja kun pojan sain syömään niin tuntui tuskastuttavalta maata sängyssä puolikin tuntia kerrallaan. Imuotevaikeuksien takia koin helpoimmaksi syöttää sängyllä maaten, enkä oikein ikinä oppinut imettämään istuviltani kotona. Muualla oli tietysti pakko ja onnistuikin ihan hyvin. Kuitenkin, kukapa sitä haluaa maata sängyssä kun tulisi hyvä ohjelma teeveestä tai muutakin tekemistä olisi? En minä ainakaan. Mutta kuten kaikkeen muuhunkin, siihen sopeuduttiin.

Joskus huhti-toukokuussa kun raivarit loppuivat, sain rintatulehduksen. Maito ei meinannut herua ollenkaan ja pojan kärsivällisyys ei riittänyt. Siinä menikin ainakin pari viikkoa että saatiin tilanne normalisoitumaan. Se pari viikkoa oli ehdottomasti hirveintä aikaa tähän mennessä. Sen päälle tuli vielä päivän kestänyt kummallinen, voimakas kipu nännissä, ja itku silmässä syötin poikaa. Olinkin jo ihan loppu ja päätin, että jos vielä tulee imetyksen kanssa ongelmia niin lopetan. Mutta niin sitä jatkettiin, sen ajatuksen voimalla että ENSI kerralla tämä loppuu ja taas ens kerralla jne :D

Puoli vuotta imetystä tuli täyteen, enkä voinutkaan lopettaa kuten olin suunnitellut. Poika ei huolinut enää minulta pulloa ja mieheltäkin vain sängyssä maaten (onneksi edes siten!). Ja koska vauva alkoi olla jo kiinnostunut ympäristöstään, hän ei malttanutkaan enää keskittyä syömiseen. Tämä oli tosi rasittavaa ja rupesin tosissani ärsyyntymään koko operaatioon. Imetyksen kesto väheni hiljalleen ja kohta olin tyytyväinen edes 5 minuutin mittaiseen ruokailusessioon.

Kiinteiden aloituksen jälkeen (4kk iässä maisteltiin, 6kk iässä syötiin jo enemmän) imetin aina ruuan päälle ja ennen unia. Sitten se rupesi takkuamaan ja parin kuukauden jälkeen jäi kokonaan pois ruuan jälkeiset hörpyt. Viimeisenä jäljellä olivat imetyskerrat aamuisin, ennen toisia päiväunia sekä ennen yöunia.

Silloin kun poika oli sen 6kk päätin, että jos en nyt voi lopettaa imetystä, niin sitten viimeistään 9kk iässä. Sitten tuli päivä kun Eetu täytti 9kk. Illalla näin kavereita eli iltaimetys jäi pois, eikä poika ollut oikein pulloa huolinut mieheltä. Herra heräsi tosi myöhään ja tajusin että nyt olisi kätevä jättää aamutissi pois ja syödä suoraan puuro. Aikani kyllä siinä pähkäilin ja iski hirveä haikeus, tässäkö tämä oli? Siinä se sitten oli. Olin yhtä aikaa surullinen ja helpottunut päätöksen tehtyäni.

Ensimmäisen viikon aikana huomasin hetkiä kun poika selvästi kaipasi tissiä ja oli vähän itkuisempi, mutta enää en huomaa mitään. Pulloahan Eetu ei huoli, joten hän saa maitoa ruuan kanssa nokkamukista 4-5 krt päivässä. Olen luullut ettei hän vain osaa juoda nokkamukista, mutta kokeiltuani 5 erilaista nokkista huomasin, ettei hän vain ole maidon (korvikkeen) ystävä. Kerralla menee 20-50ml ja päivässä 1-1,5dl eli todella vähäistä ja kyllähän vähän murehdin että saako tarpeeksi nestettä ja hivenaineita (?). Nestettä tulee ruuankin seassa ja sekoitan sinne myös korvikejauhetta eli luulisin tämän riittävän. Mielenkiinnolla odotan neuvolakäyntiä parin viikon päästä.

Koko 9 kuukauden imetysurakkaan on mahtunut myös pieniä ihania ja hyviä hetkiä. Työstähän se on toki käynyt välillä, mutta kyllä minulle jää myös ihania muistoja yhteisistä, läheisistä hetkistä. Katseesta "Ethän äiti lähde siitä mihinkään" ja sormen kiinni pitämisestä. Siitä kuinka poika tyytyväisenä nukahtaa tissi suussa. Aamun hitaasta heräilystä ja illan rauhoittumishetkistä. Voin vain sanoa, että oli se sen arvoista <3

Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin imettää yhä edelleen vaikeuksista huolimatta. Vaikka ajattelin ettei se ole minulle tärkeää. Kyllä se oli. Minusta pulloruokinnalla kasvaa ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin rintaruokinnallakin, mutta itselleni oli rintaruokinta tärkeää toisin kuin luulin. Kai halusin todistaa itselleni että pystyn siihen kun yritän tarpeeksi. Minusta olisi ollut ihanaa jos poika olisi huolinut myös pullon rinnan lisäksi, koska se olisi helpottanut vauvan jättämistä hoitoon ja muutenkin tehnyt helpommaksi lähteä tuulettumaan joskus. No nyt otamme ilon irti ja viemme pojan toista kertaa yöhoitoon vanhemmilleni tänä viikonloppuna :)

Imetyskuvia ei valitettavasti taida olla yhtäkään ellei mieheltä löydy. Noh, tuskin niissä kovin edustavana olisinkaan :P Ja pahoittelut piiiitkästä tekstistä.

Laitoksella
Tänään

2 kommenttia:

  1. Hyvä teksti ja paljon samoja mietteitä miullakin! Siunki pojan nimi näköjään Eetu :)
    http://fitfatmamatiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista