keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi joka muutti elämäni

Vuosi 2013 ja sen tapahtumat muuttivat elämäni. Melkein heti vuodenvaihteen jälkeen, viides tammikuuta, syntyi esikoisemme (Joka täyttää pian vuoden! Siitä lisää viikonloppuna...). Vuosi on ollut minulle rankka, mutta ehdottomasti tapahtumarikkain, muistorikkain vuosi ikinä. Itse olen käynyt läpi jonkinlaisen uuden 'murrosiän'. Ystävän sanoja lainaten: Olen mm. ottanut uuden roolin, luonut elämään uuden järjestyksen, katsellut elämää ja läheisiä uusin silmin ja muuttunut niin henkisesti kuin fyysisestikin.
     Ei turhaan sanota että vauvavuosi on rankka. Vaikka vauva olisi maailman helpoin, niin koko ajattelumaailmasi, käyttäytymisesi, rutiinit, kaikki muuttuu ja sopeutuminen ei aina käy kädenkäänteessä. Ja kun sopeudut yhteen asiaan, tulee jo kaksi muuta tilalle ja tämä äiti on ollut helisemässä lukemattomia kertoja. Olen kiitollinen vuodesta 2013, joka tapahtumineen kasvatti minua ja auttoi tajuamaan itseäni paremmin. Paljon muuta ei olekaan ehtinyt tapahtumaan vuoden aikana, kun on tullut vain pesittyä kotona :P Mutta jotain kuitenkin, eli vuonna 2013 mieleenpainuvimpia tapahtumia: 

Eetun syntymä: Kotiintulo keltaisen makkaran kanssa <3

Äidin roolissa: Juhannus mökillä, eka yö pois kotoa :)

Ystävän polttarit ja samalla äiti ensimmäisen yön pois pojan luota

Ystävän häät toisella puolella suomea <3

Kissoista luopuminen syksyllä: Aika ja voimavarat ei vain riittäneet..

Laivareissu <3
Toki myös joulunaika ja muut muistetaan, pojan ekat reissut ja juhlapyhät jne :) 

Uutta vuotta vietettiin kotona ja molempien vanhemmat kävivät kylässä. Syötiin, ammuttiin pari rakettia ja vietettiin rauhallinen ilta. Tällaiset olivat tunnelmat:

Äitiiii! Pieni oli vähän tinttainen, mutta onneksi oli viihdyttäjiä :)

Raukka vähän pelkäsi raketteja ulkona. Onneksi nukkui kuitenkin hyvin yönsä vaikka paukkui.

Koira oli levoton ja jaloissa koko illan. Makuuhuoneeseenkin tunki nukkumaan :D

Perinteisesti teimme tähtisadetikuilla uuden vuosiluvun, eiks oo aika hyvä? :P

Ja mitähän kaikkea ihanaa, mukavaa ja kamalaa odottaa edessä vuonna 2014? Sitä ei vielä tiedä mitä elämä tuo eteensä. Ainakin suunnitelmissa on olla pojan kanssa kotona kesän loppuun ja lisäksi itselläni on yksi projekti, josta ehkä lisää joskus :P Toivon että edessä oleva vuosi on leppoisampi ja täynnä ihania muistoja <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti