perjantai 21. lokakuuta 2016

Tee-se-itse pöytävalaisin

Nämä minun tuunausprojektini ovat vielä laskettavissa yhden käden sormilla, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa.. Innostus ja inspiraatio kasvavat sitä mukaan kun projekteja toteuttaa ja huomaa että ne myös välillä jopa saattavat onnistua ihan kivasti. Tai no, ainakin itse olen ollut aika yllättynyt siitä että tulosta sietää ehkä jopa yhdellä silmällä vilkaista sormien välistä. Tekemällä oppii ja sitä rataa!

Näin Facebookissa paikallisen roskalava-ryhmän ilmoituksissa kuvan vanhasta pöytälampusta ja päätin heti että tuosta minä teen jotain uutta ja päässä vilisi pian ideoita. Kiireisen kesän vuoksi lamppu on kuitenkin odottanut kaapin perällä uutta elämäänsä. Vihdoin tartuin tuumasta toimeen ja aika pienellä vaivalla loppujen lopuksi valaisin sai vähän modernimman ilmeen. Jälki ei toki ole lähelläkään täydellistä, mutta olen ylpeä tuunaamastani pikku lamppusesta.


Ensin putsasin lampun hyvin ja suojasin johdot ja yläosan. Lampun varjostin-osa oli siis vain irtonainen kehikko joten se jäi vielä odottamaan omaa vuoroaan. Peittelin ympäristöä lukuisilla sanomalehdillä ja sitten suihkutin ensimmäisen kerroksen spraymaalia lapmpunjalkaan. Taisin kaiken kaikkiaan laittaa kolme kerrosta että sain tumman maalin kunnolla peittoon uuden alle. Jälki ei ole kyllä kovin kaunis, valumia on siellä ja täällä joten ehdottomasti treenattava lisää tuota spraymaalin käsittelyä. Väri on kuitenkin oikein bueno!


Sitten otin varjostimen kehikon käsittelyyn ja hetken tuumailun ja googlettamisen tuloksena sain tehtyä kaavan pyörittämällä kehikon ympärille sanomalehteä ja sitten leikkaamalla varjostimen malliseksi. Sanomalehti-kaavan avulla leikkasin valkoisesta kankaasta oikeanlaisen palan, kuten myös vanhasta kartasta jonka myös bongasin Roskalava-ryhmästä. Liimasin kartan kankaaseen ja sitten ne yhdessä varjostimen kehikkoon reunoista kiinni. Maalarinteippi oli tuossa hommassa kätevä, käytin sitä pitämään ensin kankaan varjostimessa kiinni kunnes olin liimannut ja antanut kuivua. Sitten irrotin teipit varovasti ja toivoin parasta. Tähän ehkä olisi ollut varmempikin keino mutta onnistui se näinkin.



Lamppu on kivan näköinen nyt, oli se kiinni tai päällä. Tosin siedettävää kuvaa oli vaikea saada puhelimen kameralla kirkkaan valon takia joten varjostimen kuvio ei ihan selvästi kuvissa näy. Kartta kuultaa läpi juuri sen verran kuin halusinkin eikä ole ihan perinteisin ratkaisu. Nyt kun vielä keksisin mihin sen laitan. Sitten voikin suunnitella taas jotain uutta pientä projektia :)
Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti