lauantai 27. syyskuuta 2014

Syksyn tuulet

Syyskuu mennä lompsottaa loppua kohti. Hiljaisuutta on riittänyt tällä saralla. Tekemistä on toki ollut, mutta jostain syystä ei oikein ole huvittanut vaan kirjoitella. Muutenkin vähän vaikeuksia, eikä oikein mikään ole huvittanut. Mitä lie syysmörköjä iskenyt! 

Eetu on ihanan reipas pikkumies joka jaksaa lähes joka aamu hyvillä mielin herätä hoitoon eikä itkuja ole edelleenkään ollut kertaakaan. Kotona sitten äidille uhmaillaan senkin edestä, tänäänkin lensi tomaattipastat lattialle. Noh, niitä syötiin sitten sieltä hiekan ja koirankarvojen keskeltä, nams! :D Ja hoitopöydällä on nyt alettu kiemurrella, samoin kuin ulkovaatteita pukiessa. Ja tavarat lentää, päätä hakataan lattiaan ja sit huudetaaaan! Ja vain äidille. Mutta on se vaan kova poika auttelemaan kotitöissä ja niin innoissaan häärää iskän kanssa tallissakin. Jos isäänsä tulee niin joku onnekas tyttö saa vielä hyvän ja ahkeran miehen itselleen <3 ;)





Silmien väri on muuttunut tuollaiseksi hassuksi sekaväriksi, saa nähdä mikä siitä sitten vielä tuleekaan loppujen lopuksi. Mulla on vihreät ja miehellä siniharmaat.


Eetu-selfie :D


Pojan ensimmäinen mitali!! Hoidossa järjestettiin kisapäivä, mm. juoksua, pallonheittoa ja pituushyppyä. Kuulemma Eetu pinkoi menemään niin innokkaasti muiden joukossa, nuorimpana ja pieninmpänä tietysti. Kuulemma otti pienen varaslähdönkin :P Voi kun olisin ollut näkemässä! <3

Lite-valmennusta on nyt takana vissiinkin neljä viikkoa. Ihan putkeen ei ole mennyt, kun olen ollut kipeänä ja muuta. Treenit tuntuu kylläkin hyvältä silloin kun pääsee kunnolla tekemään, tosin on vaan ihan erilaista nyt keskittyä enemmän lihaksiin. Ruokavalio on hieman mennyt kuperkeikkaa, mutta täältä vielä noustaan! Odotukset eivät ole juuri nyt kovin korkealla tuloksien suhteen, mutta ehkäpä se tästä. Ei aina tarvi kuitenkaan pingottaa :)


Hierojakin sanoi että täällähän tuntuu jo vähän lihasta!! xD Mutta voi että kun saisin noita mahamakkaroita vähän tivistettyä. Ja toiveissa joskus myös takamus!

Mulla on nyt työpiste vaihtunut ja kuljen vajaan puolen tunnin päässä toisella paikkakunnalla töissä. Samaa työtä samassa firmassa kylläkin. Onneksi päivät on silti aikalailla samanpituisia kun mies vie pojan aamulla hoitoon niin olen töissä jopa aiemmin kuin ennen. 
Ja nyt vihdoin tällä viikolla oli myös ensimmäiset lähiopetuspäivät Helsingissä. Oli virkistävää ja jännittävääkin lähteä pienelle reissulle ja ihan yksin vielä!










Peili-selfietä (joilla yritän auttaa itseäni tajuamaan, että näytän ihan hyvältä), koulupapereita, ihanan ystävän näkemistä ja tutustumista boulderointiin (kirjoitinkohan oikein?), Ja ennen junanlähtöä kaupungilla kävellessäni tuli vastaan hauska pulloilla soitteleva veikkonen ja hyvin soittelikin :)

Nyt viikonlopun viettoa perheen kesken, poika se jo tuolta sängystään huuteleepi. :)

Hyvää raikasta syksyä teillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti