sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Eetun eka laivareissu

Perjantaina 13. päivä (!!) lähdimme miehen vanhempien ja siskon kanssa risteilylle, Turku-Tukholma -reitille Siljan Baltic Princessillä. Ensimmäistä kertaa tällä laivalla ja tykkäsin kyllä :) 

Hirveesti piti pojalle ottaa tavaraa mukaan! Itselläni ja miehellä vain pienet reput, mutta Eetulla oli iiiiiso matkalaukku :D Ihmeen paljon vaipat, ruuat, vaatteet, hoitotarvikkeet, peitto, kantoreppu, hoitolaukku ja rattaat vievät tilaa. Onneksi osaan joka kerta pakata paremmin ja näen mitä OIKEASTI tarvii mukaan. 

Ajomatka laivalle meni hyvin kun pysähdyttiin kolme kertaa eikä Eetu ehtinyt tylsistyä kaukalossa. Matkaan lähdettiin klo 13.45 ja perillä satamassa oltiin klo 19 eli juuri sopivasti varattiin aikaa matkantekoon. On muuten lievästi ärsyttävää se että 3,5h matka kestää noin kauan, mutta sellasta se pienen lapsen kanssa on.

Eetullakin oli oma hyttikortti, jonka ojensi terminaalissa lipuntarkastajalle, ensin piti vähän maistaa tietysti.



Laivaan päästiin kahdeksan aikaan illalla ja poika oli jo yliväsynyt ja viiletti menemään pitkin hytin lattiaa. Olen lievästi pettynyt siihen että meille luvattiin vauvan matkasängyn olevan hytissä valmiina, mutta eipä ollut ja piti heti lähteä infoon kun poika piti saada nukkumaan. Sängyn tuomisessakin kesti, mutta saatiin kuitenkin ja Eetu nukahti kiltisti mun viereen pylly pystyssä. <3 

Anoppi tuli univahtiin ja me Ramin kanssa lähdettiin syömään Grill Houseen.


Ramin annos oli mahtava! Laavakivellä paistettua härkää, itse piti paistaa ja kuvassakin näkyy kuinka savu nousee :) Omakin annos maistui hyvälle!

Yöllä oli laivan käytävällä ihan järjetön huuto ja meteli. Valvottiin Eetun kans pari tuntia ja voin sanoa että teki mieli käydä vähä karjaisemassa.. Noh, aamulla herättiin kuitenkin aika pirteinä ja Eetu pääsi ikkunaan katsomaan maisemia :)


Tietenkin laivamatkaan kuuluu myös se kuuluisa ruoka buffet, johon itse ehkä olen hieman pettynyt. Mutta tulihan maisteltua ihan uusia ruokia, jälkkärit oli ehdoton lemppari ;)

Eetu nautti buffetissa mm. lelua, maissinaksua ja hedelmäsosetta. Mutta miksi nuo syöttötuolit tuntuu kauheen isoilta? :D Pikkukirppu <3


Niin ikää laivan pakollisiin toimintoihin kuuluu myös BINGO!!! Se on ehkä mun lempparijuttu, vaikka tällä kertaa harmiksi voitto jäi saamatta. Mä oon ihan varmasti aina eläkepäivillä bingoa pelaamassa!


Jotain aina pitää myös ostaakin ja Tax freen parin suklaaherkun lisäksi ostin Eetulle Espiritin paidan. (Anteeksi huonolaatuinen kuva)

Kotimatka meni yllättäen tosi hyvin. Poika oli jo ihan väsynyt ja kitisikin jo autolle mentäessä ja pienen matkan huoltoasemalle. Mutta siitä kun lähdettiin niin ei menny montaa minuuttia kun oltiin jo unessa. Kaksi kertaa heräsi matkan aikana, mutta jatkoi unia kun sai vähän venytellä sylissä. Poika ei herännyt edes kotona kun riisuin ulkovaatteet ja vein sänkyyn jatkamaan unia. Itsekin oli jo niin väsynyt että suoraan nukkumaan. Matkustaminen on vaan rankkaa!

Kiva reissu siis oli kaikenkaikkiaan. Harmittaa vain kun ei päästy Eetun kanssa pallomereen kuten oli ollut tarkoituksena. Siellä oli niin paljon lapsia että jätettiin suosiolla väliin. Ensi kerralla sitten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti