Raitista ilmaa

Tässä kun on kipeänä eikä voi mennä ulos, tulee mietittyä ulkoilman ja liikkumisen tärkeyttä. Raitis ilma on kyllä erityisen tärkeää, etenkin lapsille. Mutta itselläni ainakin pää ihan humisee ja olo on vetämätön jos ei yhtään päivän aikana käy ulkona. Onhan niitäkin päiviä kun vaan on niin paljon tekemistä ettei ehdi. 

Me olemme pojan kanssa ulkona ehkä noin 4-5 kertaa viikossa. Viikonloppuisin lähes poikkeuksetta kumpanakin päivänä ja viikolla yleensä ehkä kolmena iltana. Riippuu aina menoista. Mielestäni ei kyllä ole mikään välttämättömyys joka ikinen päivä olla siellä pihalla, mutta hulluksihan siinä sekä äiti että lapsi tulee, jos ei ikinä käydä ulkona. Itse en koe että arkipäivinä olis pakko mennä illalla ulos, koska poika saa kuitenkin hoidossa olla joka päivä pihalla. Kesällä ja vielä nyt syksylläkin on vain ollut kiva mennä pihalle ja Eetu viihtyy siellä niin mielettömän hyvin, että ulos mennään varsinkin kiukuttelupäivinä, pääsee paljon helpommalla ;) Mies kun puuhailee autotallissa ja muutenkin tekee ulkotöitä niin Eetu on oikein hyvä apupoika, tai ainakin innokas :P

Joskus ollaan sisällä ja rakennetaan hienoja lego-leikkipuistoja.

Itse saan raitista ilmaa lähinnä kulkemalla pojan perässä pihalla. Tosin olen kyllä myös aika paljon kesällä ja nyt syksylläkin käynyt lenkillä, juoksemassa tai Eetun kanssa leikkipuistossa. Välillä kävin myös salin päälle tekemässä aerobiset ihan ulkona juoksumaton sijaan. En oikein perusta mistään pihatöistä, enkä toisaalta jaksa ulkona vain seisoskellakaan, joten mieluiten lähden sitten lenkille. Nurmikkoa kesällä tuli leikattua, mutta melkein siinäpä ne pihatyöt sitten olikin :D Jospa nyt edes talvella tsemppaisin lumitöiden kanssa ja olisin vähän miehelle avuksi. 

Minä en muuten hirveän usein kuuntele musiikkia lenkillä. Paitsi juokseminen oli kyllä aika tylsää ilman korvanappeja, mutta kesällä kun tein aamulenkkejä niin en montaakaan kertaa halunnut nappeja korviin. On paljon rentouttavampaa lenkkeillä ilman jatkuvaa meteliä, nautin hiljaisuudesta ja rauhasta omien ajatusten kanssa. Aika harvoin muuten tulee vastaan nuorempia lenkkeilijöitä, jotka menevät yksin ilman musiikkilaitteita. Parasta lenkkiseuraa on muuten hyvä ystävä jonka kanssa höpistä, kyllä menee viisikin kilometriä hurjan nopeasti ;)

Eetu parin viikon ikäisenä, äiti mässyttää poppareita soffalla.

En yhtään ihmettele jos on ennen ollut vetämätön olo, kun ei ole juuri nenäänsä ulos laittanut. Nytkin, vaikka tässä vain pari päivää on vietetty sisätiloissa, alkaa kyllä kroppa selvästi vaatimaan raitista ilmaa ja tulee halua lähteä ulos. Ja nykyään sitä on paljon helpompi noudattaa, kun jaksaa paremmin! :) Kunhan tästä taas tervehdyn niin ulos käy tie. Kaipa se liikunta kuitenkin on tullut osaksi elämääni, vaikka välillä morkkiksen kanssa sisällä kökötänkin. Tahto tulee nykyään kuitenkin sydämestä, eikä ole mikään pakkopulla, ainakaan joka viikko.

Hmm, tein postauksen raittiista ilmasta ja kuvat on vain sisätiloista, mättääkö joku?? No EI, en vaan ehdi ihan joka kerta räpsimään kuvia ulkoiluista, ainakaan kun olen pojan kanssa liikkeellä. Sitä paitsi paljon kuvia löytyy jo aiemmista julkaisuista, riittäköön ne.  Pitäisi kerta kaikkiaan tsempata kuvien ottamisessa. Nykyään kuvia on paljon enemmän itsestäni kuin pojasta :O

Mutta palataanpa alkuperäiseen. Raitis ilma tekee hyvää, niin mielelle kuin kropalle. Jos minulla on oikein huono päivä, pieni lenkki tekee terää. Koittakaapa tekin joskus :)

Perhekeskeinen syksyn alku

Helsingistä kotiuduttuani reilu viikko sitten on arki ollut kovin perhetäyteistä. Koko viikonloppu oltiin vain kotona, samoin kuin oikeastaan kaikki arki-illatkin. Töistä kotiin ja yhteistä aikaa pojan sekä miehen kanssa. Tai no, mies kyllä enemmän vietti aikaa ulkona rakennushommissa ja me Eetun kanssa välillä auteltiin. Käytiin myös lenkillä katsomassa heppoja, höpsöteltiin, leikittiin, tehtiin kotihommia. Sellaista normaalia. 

Tajusin nimittäin tässä yksi päivä yhden jutun. Olen koko kesän keskittynyt itseeni; saliin, ruokavalion noudattamiseen, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Tajusin siis, että nyt on perheen vuoro. Eetulla on alkanut uhma nostaa päätään ja se on varmaan osaksi äidin huomion hakua. Kun olen välillä vähän sellainen omassa maailmassani seilaaja, niin ei ihmekään jos pojan pitää ottaa rajummat keinot käyttöön saadakseen pääni pois pilvistä. En silti sanoisi että olen ollut liikaa pois kotoa. Olen käynyt salilla 2-3krt viikossa ja menen sinne aina vasta vähän ennen Eetun nukkumaanmenoa eli ehdin viettää silti iltapäivän kotona. Ruuatkin valmistan pojan nukahdettua illalla. Mutta fokukseni on ollut kuitenkin ihan muussa kuin perheessä. 

Oikea tapa olisi löytää tasapaino perheen ja oman hyvinvoinnin välillä ja sitä ehkä vähän haeskelenkin. Pakko sanoa kuitenkin, että olen ottanut aika rennosti, enkä ole salillakaan käynyt koko viikon aikana. Ruokavalio ei ole niin tarkka, vaikka toki pääasiat yritän pitää kasassa. Perheaika on tosin vain yksi syy tähän muutokseen, mutta ei siitä vielä enempää.

Poika oli koko viikonlopun mammalla ja paapalla hoidossa. Tällä kertaa minulla oli kyllä ikäväkin jo heti perjantaina. Oli ollut niin kiva viikko yhdessä. Tosin, kyllähän oma aika tulee aina tarpeeseen.  Juoksulenkki, koulutehtäviä, miehen kanssa elokuvia, imurointia, Elastisen keikka (oli muuten huipputyyppi, ilo tarttuu:)), koiran kanssa pitkä kävelylenkki ihanassa ilmassa, sarjoja koneelta, klapihommia ja kalliomurskeen lapioimista. Semmosta viikonlopun viettoa :)

Onkohan syksy yleensäkin sellaista aikaa, että tekee mieli vain käpertyä lämpöiseen ja hakeutua omaan pieneen pesäänsä? Tällaista tämä kuitenkin on nyt ja sen mukaan mennään.

Tekisi mieli kirjoittaa jotain järkevääkin, muttei nyt tule sellaisia sanoja mitkä haluaisin julkaista. Huomaan olevani taas kovin mietteliäällä, pohdiskelevalla mielellä, mikä on usein tuntunut olevan sunnuntaiden kirous.

Kohti positiivisempaa ensi viikkoa :)