Helsingistä kotiuduttuani reilu viikko sitten on arki ollut kovin perhetäyteistä. Koko viikonloppu oltiin vain kotona, samoin kuin oikeastaan kaikki arki-illatkin. Töistä kotiin ja yhteistä aikaa pojan sekä miehen kanssa. Tai no, mies kyllä enemmän vietti aikaa ulkona rakennushommissa ja me Eetun kanssa välillä auteltiin. Käytiin myös lenkillä katsomassa heppoja, höpsöteltiin, leikittiin, tehtiin kotihommia. Sellaista normaalia.
Tajusin nimittäin tässä yksi päivä yhden jutun. Olen koko kesän keskittynyt itseeni; saliin, ruokavalion noudattamiseen, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Tajusin siis, että nyt on perheen vuoro. Eetulla on alkanut uhma nostaa päätään ja se on varmaan osaksi äidin huomion hakua. Kun olen välillä vähän sellainen omassa maailmassani seilaaja, niin ei ihmekään jos pojan pitää ottaa rajummat keinot käyttöön saadakseen pääni pois pilvistä. En silti sanoisi että olen ollut liikaa pois kotoa. Olen käynyt salilla 2-3krt viikossa ja menen sinne aina vasta vähän ennen Eetun nukkumaanmenoa eli ehdin viettää silti iltapäivän kotona. Ruuatkin valmistan pojan nukahdettua illalla. Mutta fokukseni on ollut kuitenkin ihan muussa kuin perheessä.
Oikea tapa olisi löytää tasapaino perheen ja oman hyvinvoinnin välillä ja sitä ehkä vähän haeskelenkin. Pakko sanoa kuitenkin, että olen ottanut aika rennosti, enkä ole salillakaan käynyt koko viikon aikana. Ruokavalio ei ole niin tarkka, vaikka toki pääasiat yritän pitää kasassa. Perheaika on tosin vain yksi syy tähän muutokseen, mutta ei siitä vielä enempää.
Poika oli koko viikonlopun mammalla ja paapalla hoidossa. Tällä kertaa minulla oli kyllä ikäväkin jo heti perjantaina. Oli ollut niin kiva viikko yhdessä. Tosin, kyllähän oma aika tulee aina tarpeeseen. Juoksulenkki, koulutehtäviä, miehen kanssa elokuvia, imurointia, Elastisen keikka (oli muuten huipputyyppi, ilo tarttuu:)), koiran kanssa pitkä kävelylenkki ihanassa ilmassa, sarjoja koneelta, klapihommia ja kalliomurskeen lapioimista. Semmosta viikonlopun viettoa :)
Onkohan syksy yleensäkin sellaista aikaa, että tekee mieli vain käpertyä lämpöiseen ja hakeutua omaan pieneen pesäänsä? Tällaista tämä kuitenkin on nyt ja sen mukaan mennään.
Tekisi mieli kirjoittaa jotain järkevääkin, muttei nyt tule sellaisia sanoja mitkä haluaisin julkaista. Huomaan olevani taas kovin mietteliäällä, pohdiskelevalla mielellä, mikä on usein tuntunut olevan sunnuntaiden kirous.
Kohti positiivisempaa ensi viikkoa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti