perjantai 31. lokakuuta 2014

Varastontyhjennyspäivä

Tänään saatiin vihdoin aikaiseksi jotain, mikä on ollut To do-listalla viimeiset melkein 4 vuotta. Nimittäin siivottiin meidän varasto, minne muuton aikaan lykättiin vain omat tavarat; ja olihan siellä vielä edellistenkin asukkaiden rojuja. 


Ylhäällä aamusta kun aloitettiin. Siinä ensin omat tavarat ja vanhojen jotain roinaa (kuka säilöö varastossa jotain rikkinäistä puulaatikkoa ja puunoksaa??).

Alhaalla omat tavarat siivottu ja varastosta nostettu pois huonekalut jotka myydään tai viedään hyötykäyttöasemalle,


Löytyi sentään edellisten asukkaiden jäljiltä yksi aarrekin, joka pääsee omaan käyttöön pienen fiksauksen jälkeen :)


Tosiaan, ihmettelette varmaan että miksi kaikki tavarat ovat takkahuoneessa. No, siellähän se meidän varasto on, lattian alla! Se on siis oikeasti vanha uima-allas, joka ei ole pitkään aikaan ollut käytössä, meidän aikana ei siis ollenkaan. 


Siellähän voisi pitää vaikka allasbileet!! :D 
No okei, ei tuo ihan noin tyhjäksi kyllä jäänyt, muttei paljon toisinkaan.


Sellainen urakka oli siis tänään ja ai että kun on taas jotenkin kevyempi olo kun ei varastot pursua tavaraa. Oikeastikin sinne jäi ehkä neljä pahvilaatikkoa, yksi pöytä ja pari pussia. Tosin Eetun pienet vaatteet pitäisi myös vielä saada laitettua tuonne odottamaan seuraavaa käyttäjää. :)

Lopuksi vielä lötkönletkeitä kuvia viime viikonlopulta, ehkäpä tänäkin viikonloppuna meno olisi yhtä rentoa? Tai sitten ei, koska nyt tämä rouva lähtee Tyttöjen pyjamabileisiin, adios!



<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti