Viimeinen ilta täällä pikku kämpässäni, josta on tullut kovin tärkeä, yllättävänkin tärkeä näiden kuukausien aikana. Mutta tärkeää eivät ole nämä seinät, lattia tai katto, vaan se mitä tämä paikka symboloi.
Jotkut voivat ajatella että tämä vaihe oli se uuden alku, mutta tämä oli oikeasti edellisen loppu. Jotkut voivat ajatella että huomenna palaan vanhaan, mutta minulle siitä tulee jotain edellistä parempaa. Tai näin ainakin uskon, toivon ja asennoidun kaikella rakkaudella.
Olen näiden kuukausien aikana viettänyt ehkä parhaimman kesäni ja rauhallisimman syksyni. Olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan. Olen aloittanut matkan varmempaan minääni. Siihen, joka on itsenäinen, itsevarma, itsetuntoinen ja ylipäänsä oma itsensä. Kasvamisen ei ole tarkoitus olla helppoa, joten kaiken vapauden ja itsenäisyyden keskellä tämä on ollut ajoittain myös aika rankkaa. Elämä on. Ja minä selvisin siitä.
Tiedättekös, kaikki tarvitsisivat tällaista jossain vaiheessa elämäänsä. Sitä että astuu pari askelta kauemmas omasta roolistaan elämässä. Tutkiakseen, kyseenalaistaakseen ja oppiakseen jotain uutta itsestään ja läheisistään. Joskus pitää mennä vähän kauemmas nähdäkseen paremmin. Nähdäkseen millainen olet ja mikä on juuri sinulle tärkeää.
Minä päätin ottaa ne pari askelta. Olen hyvin onnekas että niin moni tuki minua ja yritti ainakin ymmärtää kuinka tärkeäksi tämän koin. Tuskin monikaan silti ymmärsi miten paljon tämä aika on ihan oikeasti minulle merkinnyt. Tiedän ettei monella ole näin ainutlaatuista tilaisuutta saatavilla. Siksi olenkin enemmän kuin kiitollinen niille jotka ovat tämän mahdollistaneet. Olen kiitollinen myös itselleni siitä että minulta löytyi kuukausia sitten se rohkeus tehdä näin iso päätös. Tajusin silloin että tämä on se mitä minä tarvitsen.
Ja huomenna on aika mennä kotiin. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti