torstai 3. joulukuuta 2015

Lunta odotellessa

Olipa vain niin ihana se yksi viikonloppu kun oli lunta! Heti niin jouluinen fiilis, kyllä se lumi on yksi asia mikä tekee joulun. Me ainakin nautittiin ja lähdettiin laavulle makkaranpaistoon :)


Kävimme tuossa myös aiemmin syksyn lopussa laavulla ja meillä oli aika hauska yhteensattuma.


Kun Rami laittoi nuotion palamaan niin ilmestyi pikkuhiljaa autoja tien viereen, joista nousi hirvimiehiä makkarat kainalossa ja hirvenraadot autonlavalla. He selvästikin haistoivat nuotion ja tulivat sitten seuraksi meille makkaranpaistoon! Oli niitä varmaan parikymmentä loppujen lopuksi :D


Ollaan me toki omassa pihassakin touhattu, ainakin silloin kun en ole ollut kipeänä, mikä on tälle syksylle ollut aika vähän.. Nimim. taas korvatulehdus ja sairaslomaa.... :( Mutta ilo otettu todellakin irti niistä kauniista syyspäivistä ennen sateita. Ja löysinpä tuollaisen mielenkiintoisen löydön takamarkilta. Se on Ramin vanha Sauli-kenkä, joka on vähän sammaloitunut. Eikö olekin oikeastaan aika hieno? Jopa vähän taiteellinen :)


Ensimäistä kertaa ikinä olen myös saanut haravoitua koko pihan. Tai siis sain haravointi-innostuksen eikä sitä lannistanut sateet tai pimeäkään. Kuvan taka-alan haravoimaton alue on naapurin puolta :P


Eetu halusi omaan ruohonleikkuriinsa keräävän säiliön ja äitihän takoi todella kekseliään sellaisen :D Tällä kertaa sillä kerättiin jäätä nurmikolta.


Ja sitten kun tulivat sellaiset kylmät, märät ja pimeät kelit ja äiti oli liian väsynyt tai kipeä ulos, keksityttiin leikkimään sisällä. Ja kyllähän sielläkin kaikenlaista keksittiin. 
Oikein kipeänä ollessani ostin kaupasta Eetulle ajanvietteeksi puimurin ja aiiiika monta traktori/työkonevideota katsoneena herra osasi sitä käyttää ihan ammattilaisen tavoin! Mikähän siitä vielä isona tulee :)


Olipa meillä yksi ilta pojalle leikkiseuraakin ja pieni niin haltioissaan toista seurasi ja sekasi leikit :D Kovasti on kyllä toivonut uudestaankin vierailulle, vink vink ;)


Äitin yksi lempileikki on ehkä junanradan rakentaminen. Tosin harvoin saan sen valmiiksi asti kun joku jo hajottaa. Nyt kuitenkin tuli aika hieno! :P Ja poikahan leikki.


Meillä on myös opeteltu hyppäämään. Joo kyllä, poika kohta kolme vee, mutta nyt se uskaltaa jo hypätä vähän! Sänky on hyvä paikka ja säkkityyny, myös emännänjatkolta sohvalle loikkaaminen on aika jännää! Mutta tasapökkää hypätään lattiallakin ihan vain oppimisen ilosta välillä. Tämä äityli on ylpeä kun poika uskaltaa tehdä uusia juttuja :) 


Pomppimisen lomassa syötiin vähän välipalaakin, äiti taiteili kuormurilautaselle omenapyörät ja suolakalakuorman. 
ps. Eikös olekin aika kivannäköset pojallakin noi korallinväriset Gugguun vaatteet? :P


Tässä viime tiistaina sairastettiin yhdessä ja Eetu teki itselleen muutamasta tyynystä kivan pesän. :) Ihana poitsu nukkui melkein puoli yhteentoista ja reippaasti jaksoi leikkiä kun itse huilasin sohvalla.


Tämä alla oleva paikka on ollut näiden parin osa-aikaisen työkuukauden perjantainen pelastus! Perhetupa Soffassa siis on vietetty perjantaiset aamupäivät ja Eetu saa leikkiä vähän muillakin kuin omilla leluilla ja nähdään muita ihmisiä. Paras päivä viikosta :) Jos tätä lukee saman paikkakunnan äidit niin menkää ihmeessä käymään, tuolta saa vertaistukea ja pääsee sieltä neljän seinän sisältä hetkeksi muualle, missä lapsikin viihtyy! Ainakin pöydän alla :)


Eetu on päässyt myös joulupipareita leipomaan isin kanssa. Äiti taisi vain syödä taikinaa :P Poika on kyllä salamana keittiössä aina kun joku jotain siellä tekee, kova apuri keittämisessä ja leipomisessa.


Olin muuten myymässä myös Eetun vaatteita paikallisella MLL:n järjestämällä kirpparilla. Jos tarvetta on niin edelleen löytyy paljon vaatteita 92cm kokoon asti, kysykää pois!


Poika on ehtinyt olla myös yökyläilemässä neljänä peräkkäisenä viikonloppuna ja me saatiin Ramin kanssa vähän viettää laatuaikaa. Hyvällä omallatunnolla annoin hoitoon kun ollaan muuten oltu niin paljon kotona. Mutta nauratti kyllä jo vähän, että tuleeko tosta joku tapa kun joka perjantai poika lähtee yökylään :D Toisaalta on tosi hyvä että uskaltaa antaa ja Eetu itse tykkää ja haluaa mennä.

Isänpäiväviikonloppuna käytiin Sami Hedbergin keikalla ja perään jatkettiin baariin kuuntelemaan JVG:tä. Sitä varten otin sisäänajoon uudet korkkarit, iiks!


Ja baarista tultiin joskus kahden jälkeen grillin kautta kotiin. Kivaa oli ja vähä jo väsytti :D Huom. olin juonu vain yhden lonkeron.. En uskalla ajatella minkälainen kuva tulee kun oikein ottaisin vähän enemmänkin kuppia :D


Ja on sitä töitäkin vähän tehty. Tollanen masiina tulee sitten jatkossa olemaan mun päässä viitenä päivänä viikossa kahdeksasta neljään.


Nimipäiviäkin on ehditty viettämään suussasulavien lettukestien merkeissä. 


Tänään olen sitten tämännäköinen. Pikkasen ehkä naamaa turvottaa nuo lääkkeet ja sairastelu, labraan tässäkin oltiin menossa.. Löysin Glitteristä napsukorviksia ja ihastuin! Jos joku miettii mulle joululahjaa niin Glitterin lahjakortti olis aika kiva ;) Enpä ole pitkään aikaan juuri koruista piitannut, mutta nyt olen innostunut ja mies juuri tänään totesi että taidan kohta tarvita isomman korupuun kun korut on joka paikassa levällään.


Ja vielä tähän loppuun, jos joku miettii mitä Eetulle ostaisi joulu-/synttärilahjaksi, niin tässä pari vinkkiä; kirjat on aina hyviä, niissä ei vain saa olla paria lausetta enempää per sivu ja pitää olla selkeät kivat kuvat. Sitten tietenkin konemiehenä kaikenlaiset työkoneet (esim. Bruder-merkin), traktorit, roska-auto ymym. on aina suosittuja, niitä ei pojan mielestä ole varmaan ikinä liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti