maanantai 12. tammikuuta 2015

MiniKaksVee

Meidän kullannuppuhöpönassumussukka täytti viikko sitten kaksi vuotta. Kulunut vuosi on ollut täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä, kuten äidin työhönpaluu ja hoidon aloitus. Varsinaisessa hoitopaikassa Eetu viihtyy tosi hyvin, ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Varahoidossa on arempi ja itkuisempi kun siellä on paljon enemmän lapsia ja enemmän eri hoitajia, mutta kyllä sielläkin pärjäillään.


Eikö olekin ihan selvä Risto Räppääjä miniversiona?? <3



Eetu lähti kävelemään 1v4kk iässä vasta ja nyt mennään jo lujaa töpsötellen. Taaperon juoksu on kyllä hauskaa katsottavaa :) Meillä nykyään myös syödään ja juodaan itse, tosin joskus päätyy ruuat ja juomat lattialle kun vähän kiukuttaa. Tai ihan muuten vaan ja aina varoituksen kanssa. Poika ei ole nirsoimmasta päästä vaan aika hyvin maistelee uusia ruokia ja kelpaa myös kasvikset ym. Muusi on edelleen herkkuruoka no1.




Pojan sanavarasto on ihan älyttömän laaja ja herrahan pälpättää ihan taukoamatta. Pitkiä lauseita tulee jo ja vaikka kirjaimia puuttuu niin puhe on tosi selkeää. Jokainen asia mitä tehdään, pitää selostaa ja varmuuden vuoksi monta kertaa jotta varmasti kuullaan. Eetun kanssa on hauska keskustella, kun toinen aina niin vakavana kulmat kurtussa tuumaa vastausta ja juttelee takaisin. Ja miten noin pienet voivatkin muistaa niin hyvin?? 

Ei se onneksi vielä niin iso poika ole. Pottailua on hädin tuskin aloitettu ja tutti sillä on suussa aina unilla. Ja koonsa puolesta menisi vielä vuosikkaasta. Painoa vasta vajaa 9,5kg ja pituutta 82cm. Mini <3



Eetu nukkuu pääsääntöisesti läpi yön, tosin nyt on menossa kausi kun heräilee ja ilmeisesti jotain pelkoja kun huoneen ovea ei saisi laittaa kiinni ja äitiä huudellaan. Unta riittää 11-13h yössä, viikonloppuisin usein nukutaan kaikin yli yhdeksään, mistä ainakin äiti on kovin kiitollinen ;) Päikkäreitäkin meillä nukutaan ja varmaan aika pitkään vielä.


Leikit ovat parin kuukauden aikana kehittyneet huimasti ja niissä on nykyään jotain jujuakin. Eetu jaksaa myös paljon paremmin itsekseen touhata omia juttujaan ja keksii mitä mielenkiintoisempia leikkejä. Tällä hetkellä joulu- ja synttärilahjat ovat eniten leikeissä tietty. Uudella minikeittiöllä kokataan ja kahvinkeittimellä keitetään sumppia. Eilen leikittiin kaupankassaa ja poika olikin tarkan markan(euron) mies. Kaivurit ja työkoneet (ja autot yleisesti) sekä työkalut ovat myös suosiossa.

Luonteeltaan Eetu on melkein kopio minusta. Toivotaan että edes osa isänsä piirteistä vielä tulisi esiin, muuten on poikarukalla vaikeat ajat edessä :D Kaksi yhtä kärsimätöntä kiukkuaa niin ei oo kellää kivaa :P Mutta sellainen tuo meidän isopieni taapero nyt on <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti