Aikamatkailua: toive lapsesta

Nämä aikamatkailut tulevat vähän pomppivasti sillä fiiliksellä mistä nyt huvittaa kirjoittaa. Tällä kertaa palataan aikaan jolloin annoimme raskaudelle ja lapselle luvan tulla, aina siihen hetkeen kun saimme ne kaksi viivaa tikkuun.

Itseäni taisi vaivata vauvakuume vaihtelevasti 18 vuotiaasta asti. Olen aina ajatellut hankkivani lapset nuorena tai ainakin alle 25 vuotiaana. Miehellä kesti kauemman lämmetä ajatukseen ja ihan hyvä olikin niin. Menimme naimisiin syksyllä 2010 (olimme siis 21 vuotiaita apua kuinka nuoria!) ja aikalailla heti sen jälkeen molemmat olivat valmiita perheen perustamiselle. Vihdoin sain päästää vauvakuumeen valloilleen! Mutta..

Minulla oli ollut pillereiden lopettamisen takia ongelmia kuukautiskiertojen kanssa ja lääkäri totesi minulla olevan PCO-tyyppiset munasarjat ja jouduin syömään keltarauhashormonia kiertojen tukemiseen. Silloin lääkäri sanoi että PCO voi vaikeuttaa lapsensaantia ja tiesin varautua tähän. Aika pian otimme käyttöön lääkkeellistä apua (Clomifenia) hormonitoimintani tukemiseen ja jatkoimme yritystä. Kului puoli vuotta ja lääkkeet piti jättää pois, kului muutama kuukausi lisää. Pettymys toisensa jälkeen. Mielessä pyöri yhä enemmän ja enemmän vain kaipuu lapsesta ja se alkoi haitata normaalia arkea. 

Syksyllä 2011 menimme lapsettomuustutkimuksiin, vuosi oli yritystä takana ja olimme virallisesti lapsettomuudesta kärsiviä. Mitään vikaa ei todettu kummassakaan, paitsi minun pitkät ja epäsäännölliset kuukautiskiertoni.  Päätimme aloittaa lapsettomuushoidot. Tässä vaiheessa kerroimme muutamille läheisille tilanteesta, oli mukava kun ei tarvinnut pitää kaikkea itsellään vaan sai puhua asiasta. Uusi kierto alkoi ja söin Clomifeniä ja pistin itseeni (!!!) parit piikit (Puregon ja Pregnyl) ja tammikuulla 2012 tehtiin ensimmäinen inseminaatio. Odotukset olivat korkealla ja olin ihan varma että nyt onnistutaan, teknisesti kaikki oli niinkuin pitikin. Mutta alas tultiin kovaa ja korkealta.

Onneksi meillä oli toisemme <3

Lapsenkaipuu oli kuitenkin kova ja sisulla jatkettiin. Toinen ja kolmas inseminaatio tehtiin heti ensimmäisen perään ilman taukoja (eli välikiertoja). Nekin epäonnistuivat ja tultiin jonkinlaiseen risteyskohtaan, mitä nyt? Yleensä lapsettomuushoidoissa tehdään kolme inseminaatiota ennen siirtymistä rankempiin hoitoihin (eli koeputkihedelmöityksiin). Ilmoittauduimme hoitojonoon ja päätimme pitää taukokierron, oli hengähdyksen paikka. Päässä risteili ajatuksia, 'Miksi juuri me?', 'Mitä vikaa minussa on?', 'Entä jos emme saakaan lasta?'. Viimeisin kysymys oli raastavin, epätietoisuus oli kaikkein vaikeinta koko yritysaikana. Mitä järkeä olisi yrittää jos mitään ei ikinä tapahdu? Koeputkihedelmöityshoidothan ovat kalliita; yhteen yrityskertaan menee ehkä noin 2000 euroa, joten varma piti olla haluaako ryhtyä siihen vai ei. 

Hoitotauko teki hyvää, sai keskittyä arkeen, töihin ja muuhun tavalliseen elämään. Ei tarvinnut laskea kiertopäiviä, syödä lääkkeitä tai rampata Seinäjoella (yhden kierron aikana piti käydä kaksi kertaa!). Sitten meille tuli mahdollisuus päästä nopeasti hoitoihin, Tampereelle yksityiselle klinikalle Seinäjoen sairaalan kautta. Otimme sen vastaan ja jäimme odottamaan sieltä puhelua. Mutta kun puhelu tuli, olikin jo ihan eri tilanne..

Oli kulunut vuosi ja 8 kuukautta yrityksen alkamisesta. Yrityskiertoja oli takana 17 ja yhtä monta tai ehkä muutama enemmän negatiivista raskaustestiä ja pettymystä. Hoidoista pidettiin taukoa ja kierto alkoi venyä. Kahdeksas toukokuuta 2012 tein aamulla raskaustestin pitkän kierron takia, varmistukseksi. Sain elämäni ensimmäisen haamuplussan (eli toooosi haalean viivan)! Kädet täristen ryntäsin näyttämään miehelle, uskomatonta me tehtiin se! Tietenkin testejä tehtiin vielä muutama lisää ja kaikkihan ne näyttivät positiivista. Olin raskaana, vihdoin. Ja nyt tuolla tuhisee ihana jo yli yksivuotias poika, meidän ikioma <3

Pakko se vaan oli uskoa!
 (1-2 tarkoittaa siis viikkoja hedelmöityksestä)

Kaikille emme kertoneet lapsettomuudesta tai hoidoista, koska en olisi jaksanut aina päivitellä tilannetta. Välillä halusin ajatella ja tehdä jotain ihan muuta. Korvaamattomia olivat kuitenkin ne muutamat jotka asiasta tiesivät, yksin ei missään nimessä kannata asian kanssa jäädä. Tämän postauksen teinkin eritoten niille, jotka juuri kamppailevat lapsettomuuden kanssa. Meitä on paljon, ja tämä meidän reilu 1,5 vuoden taipale taitaa olla lyhyimmästä päästä joukossamme. Tosin me hakeuduimme hoitoihin aikaisin koska ongelma oli tiedossa alun alkaenkin. Lapsettomuus on asia joka ei katoa, ei vaikka lapsen saisikin. Se aika jää mieleen, ei sellaista unohda. Toivonkin, että kun oikea aika koittaa, pääsisimme toisella kerralla vähän helpommalla.

Aikamatkailua: Isyyspakkaus

Palataan hetkeksi aikaan jolloin olin vielä raskaana. Halusin saada miehenkin tajuamaan että meille tosiaan on sellainen pieni vauva tulossa. Itsellähän asia oli väistämättä mielessä mahan kanssa kulkiessani, mutta halusin miehenkin tuntevan roolinsa tärkeäksi. Päätin siis koota isyyspakkauksen hänelle, tältä se näytti:

Meidän isyyspakkauksen sisältö:

Vauvalle

- Pikkuisia vaippoja

- Pyllypyyhkeitä

- Isin kulta -body

- Ilmanraikastimen (hajuisiin vaipanvaihtohetkiin)

- Kylpylelu yhteisiin kylpyhetkiin (mies hoitaa kylvetykset)

- Suomi-leijonatuttipullo

- Vaihtopäät tuttipulloon

- Pulloharja (Isän tehtävä oli tiskata pullot)

- Korviketta

- Tutti tekstillä 'Äänenvaimennin'

Isälle

- Vauva -omistajan opas (tätä käytettiin ahkerasti alussa, hiirenkorville asti :P )

- 'Dad' t-paita kotilöhöilyyn

- 'Isä' -pyyhenipsu

- Korvatulpat yöitkuihin (niin äidin ku vauvan ;))

- Virkistävää Isännän pesuainetta

- Sisuaski ja tikkareita

- Monivitamiini poretabletteja

- Sukat erilaisilla isä-sanoilla

- Pulmatikut (ajanvietettä kotiin)

(Muistaakseni ostin myös Aku Ankan pokkarin tuohon vielä)

Pakkasin tavarat työkalupakkiin (Isäpakki ;)), tein omasta Kelan äitiyspakkauskirjeestä muunnelman isälle sopivaksi, laitoin Kelan vanhaan kuoreen ja ojensin isänpäivänä miehelle. Eihän se ensin mitään tajunnut, kummasteli vaan kun käskin lukea kirjeen, ja voi sitä virnettä kun asian tajus! :D En nyt tähän hätään löytänyt sitä kirjepohjaa, mutta siitä tuli ihan aidon näkönen vaikka itse sanonkin. Mies tykkäsi kuulemma paljon ja melkeinpä kaikki tuli tarpeeseen :) Tässä siis hyvä vinkki tuleville äideille, jotka raskausaikana haluavat saada isätkin tajuamaan paremmin homman nimen :P Meillä tuo isänpäivä sattui olemaan sopivasti pari kuukautta ennen laskettua, mutta pakkauksen voi hyvin antaa muutenkin kuin juhlapäivänä.

Kotoilua, kävelyä, kipeilyä

Terve! Vai pitäskö sanoa sairas.. Kipeenä ollaan siis :/ Onneksi vain minä ja toivon ettei muut saa tartuntaa! en siis jaksa mitään pohdintoja väsäillä, vaan tässä jotain kuvia meidän touhuilusta parin viikon ajalta :) En ikinä muista ottaa kuvia kun jotain tapahtuu, pitäis petrata vähän! On siis paljon muutakin touhuttu näiden lisäksi, mm. perjantaina nähtiin vauvasirkusryhmäläisiä ja lauantaina oli ystävän vauvakutsut <3 

Saunaan menossa

Perhetuvalla

Eetu piirsi vahaliiduilla ja valitsi tarran mamman synttärikorttiin.

Voitin Pieni pojan pallero -blogissa Eetulle kevääksi ihanan tähtipipon!

Parturissa käyty ja uudet rillit, tykkään! Piristää väsynyttä naamaa :D

Joku on ylpeänä kiipeilystään :) Pienestä se lähtee..

Vihdoin meilläkin kävellään kärryillä! (videosta kaapattu kuva)

Äiti löhöili yökkäreissä tänään ja poika leikki äitin vaatteilla.. Pelkäsin jo lukevani pian lehdistä otsikkoa "Pieni lapsi kuristui äitinsä rintaliiveihin", mutta toimivatkin vain hattuna :D

 Onneksi ihana mies on hoitanut kotia ja poikaa kun olen sairastanut, tänäänkin tuli töistä aiemmin kun en meinannut jaksaa, Eetu-herra kun on vissiin päättänyt juuri kiukutella uusia hampaita eli herää aiemmin ja nukkuu lyhyet päikkärit.. ja kiukuttelee.. :/ Toivon parempaa loppuviikkoa siis! :)

Kipinä

Vihdoin, suurinpiirtein viime merraskuun paikkeilla, koitti päivä jota en ikinä uskonut näkeväni. Salikärpänen puraisi! Siis en miljoonassa vuodessakaan uskonut, että joku päivä hingun kuntosalille! En ole ikinä oikeastaan käynyt paria yksittäiskertaa lukuunottamatta - nekin monta vuotta sitten - ja nyt sitten jostain kumpusi halua ja motivaatio lähteä.

Tämän vuoden toisena päivänä marssin siis paikalliselle kuntosalille ja ostin 10 käyntikertaa. Ehei, salillakäynti ei ollut mikään uudenvuodenlupaus, vaan odottelin joululahjarahoja joille tulikin mielestäni hyvää käyttöä :) Ja kymmenen kertaa ostin siksi, että niiden aikana ehdin tutustua uuteen harrastukseeni, ja näen onko tämä se mun juttu. Olin siis vähän skeptinenkin, koska usein kyllästyn alun jälkeen, enkä halunnut että saliharrastuksesta tulee pakkopullaa vain siksi että ostin kalliin jäsenyyden. 

Jostain syystä halusin pitää asian itselläni, enkä kertonut edes miehelleni ennen kuin ensimmäistä kertaa tulin innosta puhkuen salilta kotiin. Ehkä sen takia että halusin tämän olevan mun oma juttu. Enkä myöskään halunnut luoda itselleni paineita toitottamalla asiasta suureen ääneen vain todetakseni myöhemmin ettei se ollutkaan kivaa. Ensimmäistä kertaa ikinä oli asia jonka halusin pitää iiiihan omana tietonani :D 

Haluan siis että harrastus on sellainen minne on kiva lähteä ja sitä odottaa innolla, eikä vain siksi kun on 'pakko'. Ensimmäiset pari viikkoa olisin voinut rynnätä salille vaikka joka päivä, mutta koska minun uusi mottoni on 'hiljaa hyvä tulee' ja tietenkin pikkuinen lapsenvahtiongelma siinä tuli vastaan, ajattelin että käyn 1-2 kertaa viikossa. Sen kaksi kertaa viikossa olenkin käynyt ja se tuntuu olevan hyvä määrä koko perheelle :) Minä saan omaa aikaa pari tuntia viikossa ja mieskin saa pojan kanssa rauhassa touhata ilman minun mäkätystäni :P Tekee hyvää pääkopalle vähän purkaa turhautumisia ja vieläpä oikeaa kanavaa pitkin.

Treenit alkakoon!

Pakko muuten mainita tuosta kuvasta, että varmana moni tietää etten erityisemmin pidä pinkistä, ja tuossahan sitä vilahtaa niin kengissä kuin paidassakin. Syynä on yksinkertaisesti se, ettei oikeasti tällaisesta pikkukaupungista vain löydy naisille kuin ehkä yksi vaihtoehto kymmenestä mikä ei olisi pinkki. Halusin hyvät kengät ja nuo olivat ainoat hyväntuntuiset. Kyllä taidan siis tuon pikkiriikkisen pinkin sietää :) Ja tietty paita pitää sopia väreihin :P Mutta mitään possua en itsestäni tee eli häivähdys riittää!

Tiistaina käytiin siskojeni kanssa kaikin salilla ja pikkusisko vähän opetti omia salioppejaan kokeneempana :) Hyvin on lähtenyt salitreenit käyntiin ja koko ajan opin uusia juttuja, eikä kyllästyminen ole vielä iskenyt, vaikka pari kertaa on vähän mennyt nihkeästi kun ei ole saanut kunnon draivia päälle. Kymmenen kertaa on käytetty ja nyt otin kolmen kuukauden jäsenyyden, ehkä ensi kerralla uskallan sitten jo ottaa sen vuoden ;)

Ja tosiaan en ole millään laihdutuskuurilla tai ainahan sitä vähän yrittää, vaan kuntosali on mun uusi harrastus, kunnonkohottaja ja turhautumien purkamiskanava, suosittelen!