Tekosyitä

Eilen illalla tulin miettineeksi ennen nukkumaanmenoa sitä, kuinka paljon haluaisin tehdä enemmän ja olla ahkerampi ihminen. Kadehdin ahkeria ja koko ajan liikkeessä olevia ihmisiä, joilla riittää mielenkiintoa ja tarmoa tehdä asioita jotka itselleni ovat ihan utopistisia. Välillä kyseenalaistan itseni, että onko tämä edes normaalia, mutta kyllähän meitä 'laiskottelijoitakin' riittää, vai eikö kukaan muu uskalla tunnustaa? :P

Otsikko siis viittaa siihen, kuinka annan hyvillä tekosyillä itselleni luvan lykätä tai luistaa jostain mikä ei huvita tai kiinnosta. Tai sitten toisinpäin, keksin kyllä aina hyviä syitä herkutteluun tai shoppailuun ;) Mutta, miesparka joutuu tästä minun tavastani usein 'kärsimään', koska tekemättömät hommat kotona jäävät sitten hänelle. Minä olen meillä se, joka istuu sohvalla kun toinen hoitaa ruuan pöytään, koiran tarpeet, lumenluonnit, pyykinpesut jne. Monet ovatkin muistuttaneet minua pitämään kiinni tuollaisesta miehestä ;)  <3 Nyt kun olen kotiäitinä ja raskain vauva-aika alkaa olla lopuillaan, olen toki tehnyt enemmän kotitöitä. Talo pysyy suhteellisen siistinä, laskut tulee maksettua, kaupassa käyn ja ruokaakin teen useammin kuin ennen. Nämä menevätkin vähän kausittain; joskus jaksan tosi hyvin ja teen ehkä muutakin kuin 'pakollisen' ja joskus en jaksa edes tiskaria tyhjätä. No se niistä kotitöistä.

Myönnän olevani myös aika itsekäs, koska pidän omaa mukavuuttani yleensä ensisijalla. Poika toki vie nyt sen paikan ja siihen on ollut yllättävän haastavaa sopeutua. Toki autan läheisiä ja ystäviä jos he sitä pyytävät, mutta en osaa tyrkyttää apuani. Enkä usein vain tule ajatelleeksi niitä pieniä asioita mitkä joillekin ovat itsestäänselvyys, esimerkiksi kahvin tarjoaminen vieraille unohtuu aika usein...

Joskus asiat jäävät tekemättä myös auttamattoman huonon muistini takia. Joudunkin luvattoman usein laittamaan puhelimeeni muistutuksen tai tekemään listan (ah, olen niin lista-ihminen!) asioista mitkä täytyy muistaa. Ja muistihan ei todellakaan ole parantunut äidiksi tulon jälkeen, vaan totaalisen päinvastoin! Tästä saan usein noottia mieheltäni, mutta minkäs teet kun ajatus vain katoaa päästä. En ole hyvä tekemään montaa asiaa yhtä aikaa.

Tämän postauksen aihe tuli siis mieleeni, kun ajattelin että olisipa kiva aloittaa käymään salilla joskus.  Mutta nyt ei voi, koska ei ole rahaa siihen, eikä oikein jaksamista, en uskalla/kehtaa/osaa jne eli syitä riittää. Tästä taas tuli mieleen oma laiskuus, kuinka usein ennen nukahtamistani ajattelen, että huomenna aloitan kunnon lenkkeilyn, lopetan herkkujen syömisen ja laihdutan muutaman kilon. Miksi asiat tuntuvat niin mahdollisilta silloin kun makaa silmät kiinni peiton alla odottamassa unen tuloa? Sitten kun avaa aamulla silmänsä äärimmäisen väsyneenä, ei voi ymmärtää miten eilen illalla pystyi edes kuvittelemaan jotain sellaista. Tuttua? Ja joskus kävi jopa niin, että kun menin päiväunille niin uneksin siitä että lähden lenkille kun herään. Sitten kun heräsin niin tuntui siltä että olin jo lenkillä käynyt enkä tosiaankaan ollut menossa pihalle! Kuvittelen siis usein itseni ahkerammaksi kuin todellisuudessa olen. Hmm..

Onkohan ihan näinkään?