keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ahdistuneisuus(häiriökö?)


Ahdistus. Tunne joka on tullut tutuksi kauan sitten, mutta iski kunnolla vasta pojan synnyttyä. Jokin puristaa rinnassa, lihakset jännittyneet, ärsyttää, muista hengittää. 

En nyt ehkä ala kuitenkaan diagnosoimaan itseäni, mutta kuulin joltain tällaisesta sairaudesta kuin ahdistuneisuushäiriö ja tänään lueskelin jonkin verran siitä netistä. 

" Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on enemmän kuin vain “stressaantuneisuus”. Usein se haittaa toimintakykyä ja vaikeuttaa selviytymistä jokapäiväisessä elämässä. Liiallinen ahdistuneisuus voi haitata työntekoa, vapaa-ajan viettoa ja usein myös perhe-elämää ja kotitöitä. "

Luin oireita ja jotkut täsmäsivät täysin, jotkut eivät yhtään. En kyllä ihan allekirjoita tätä minun osaltani, joten ehkä kyse on silti vain stressistä tai kontrollista? Koska aina kun googlaat jotain oireita, sinulta löytyy varmasti kaiken maailman sairaudet, vähintäänkin syöpä tai joku muu 'pikkujuttu'. Kuvaisin kyllä itseäni sanalla ahdistuneisuushäiriö ennemmin kuin stressi, mutta sisältö ei olisi ihan sama. 

Niin. Kyllähän sitä stressiä, murhetta ja pelkotiloja tulee vauvan synnyttyä ja niitä on paljon enemmän kuin ennen. Mutta missä menee normaalin raja? Jos alan itkeä kun poika ei nukahda päiväunille, onko se normaalia, ahdistusta, väsymystä? Entä jos hermostun sekunninsadasosassa kun tajuan ettei siitä syömisestä tule mitään, ja näin käy joka kerta?  Entä jos kävelen varpaisillani, koska pelkään koko ajan että poika herää, vaikka saisikin jo herätä? Mitä sitten jos poika herää yöllä ja menen ihan paniikkiin niin etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä? Ja tässä ei ole läheskään kaikki mitä päässäni mietin lähes joka päivä.

Ja mikä parasta, minä TIEDÄN, ettei peloilleni ole järkevää, loogista syytä. Mitä esimerkiksi sillä on väliä vaikka poika ei nyt juuri nukahdakaan, voihan sitä koittaa hetken päästä uudestaan. Niinpä. Ei maailma kaadu siihen, jos kaikki ei suju niin kuin olen ajatellut. Lähipiirini ainakin tietää, etten pidä yllätyksistä. Minun täytyy saada tietää asioista hyvissä ajoin. Jos suunnitelmiin tulee viime hetken muutoksia, suutun. Minulla kestää hetken sopeutua, jonka jälkeen ei ole enää mitään hätää. Ihan kuin olisin joku pikkulapsi..

En sitten yhtään tykkää tästä puolesta itsestäni. Haluaisin olla huoleton äiti, haluaisin elää hetkessä ilman että aina tarvitsisi hirveästi miettiä ja pohtia. Mutta ei, kerään kaikki pelot ja möröt itseeni, käperryn itsesääliin enkä uskalla kertoa ajatuksistani kenellekään, koska pelkään minua pidettävän typeränä, lapsellisena ja hölmönä. Pelot korostuvat etenkin silloin, kun vietän aikani kahdestaan pojan kanssa neljän seinän sisällä. Kummasti ne syömiset, nukkuma-ajat sun muut saa heitellä, jos olen jossain muualla kuin kotona.

Ja koska tästä tuli kovin tuhti ja painava teksti, haluan keventää tunnelmaa kuvilla, jotka esittävät ilmeitäni sen jälkeen kun vien pojan sänkyyn ja odotan että hän nukahtaa, esimerkiksi. Kaikki ilmeet ovat näyteltyjä, joten todellisuus on kahta kauheampi. :D

huokaus-> silmien pyöräytys-> ärsyyntyminen->


kiukku-> raivo-> epätoivo = itku

Ps. Sillä aikaa kun kirjoitin tätä postausta ja muokkasin kuvia, seurasin kamerasta pojan nukahtamista. Vatsalihakset jännittyineinä, puristus rinnassa, silmä tarkkana tuijotin kamerasta vieläkö poika liikkuu. Kyllä, ja taas, ja aina vain, nukahda jo! Kaiken kaikkiaan nukahtaminen kesti noin puolisen tuntia. Puoli tuntia yleensä vielä kestän, sitten alkaa ilmeet näyttämään samalta kuin alimmaisessa kuvassa. Tässä ei ole mitään JÄRKEÄ!

Pps. Alkaa tuntua siltä että valitan tänne blogiin hirveästi. Ehkä alan miettimään postausta, jossa olisi jotain hyvääkin tästä vauva-arjesta, pojasta ja yleensä elämästä. Koska sitähän se kuitenkin yleensä on :) Huonoista hetkistä vain on suurempi tarve avautua :P

3 kommenttia:

  1. Tiedän tämän olevan turhaa, mutta relaa! Älä stressaa! Ja ota se kamera sieltä sängyn laidalta pois! Mitä sitten jos se sielä pyörii puoli tuntia!? Anna pyöriä, parempi kun et näe sitä pyörimistä. Elä normaalia elämää kun poika nukkuu, älä hiiviskele, tyhjää tiskari, koita vaikka imuroida joku päivä päikkäri aikaan. Ja yhtäkkiä huomaat, ettei se herännytkään vaikka vähän kolistelit. Ja tärkeintä, mene ihmisten ilmoille ja tuu meille tai mä teille! :) <3 Oot rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä aina yhden asian kerrallaan laajennan tekemisiäni kun poika nukkuu, mutta hui en kyllä imurointia voi ajatella vielä hetkeen! :) Ja kamerahan oli pois enkä halunnut sitä takaisin, mutta miehenketku sen sinne laittoi enkä voinut olla kurkkaamatta ja tässä sitä taas ollaan..

      Eikä ollut turhaa, tällasta rohkasua mä juuri tarvin! :) Aina kun käyn teillä niin saan rohkeutta lisää katsoessani kuinka hyvin sun arki sujuu tyttöjen kanssa ja osaat niin rennosti olla. Sitten mäkin uskallan yrittää :) Olet myös rakas <3

      Poista