maanantai 21. lokakuuta 2013

Viimeinen päivä

Niin, tänään on siis virallisesti viimeinen äitiyslomapäivä (vanhempainvapaan tarkalleen ottaen). Sen kunniaksi ajattelin tehdä postauksen niinkin yleisestä aiheesta kuin meidän arkipäivästä :) En oo ihan varma olenko aiemmin tehnytkään, en ainakaan löytänyt yhtäkkiä. Pahoittelen jos taas kirjoitan samanlaisen :P

Yöllä nukuttiin putkeen 11,5 tuntia, Eetu enää harvoin heräilee yöllä.

Herätys koitti klo 8, jonka jälkeen köllittiin kaikin sängyssä hetken, tehtiin aamutoimet ja syötiin puuro. tällä kertaa puuro maistui hyvin jes! On ollut vähän nihkeää sen kanssa viime päivinä.

Aamupalan jälkeen lähdettiin Perhetupa Soffaan muskariin 9.30-10. Ollaan nyt syksyllä käyty aina musisoimassa kun ilmaiseksi saa käydä :) Samalla näkee vähän muitakin lapsia ja äitejä.

Perhetuvalta lähdettiin kotin päikkäreille, jotka Eetu nukkui 10.45-13, yli kaks tuntia! Harvinaista herkkua. Äiti nauttikin sen ajan syömällä aamupalan ja katsomalla netistä eilisen The Voice Kids -ohjelman.



Eetun herättyä leikkasin pojan kynnet ja imuroin pikaisesti enimmät koirankarvat. Sitten syötin lounaaksi lihasosetta ja otettiin testikäyttöön posteljoonin (lalalala pikkupoika posteljooniii..) tuoma Tupperin nokkamuki. Ihmeissään ja uteliaana poika sitä tutki sormilla ja suulla. Maitoakin vähä eksyi suuhun asti, joten eiköhän se tekniikka ole pian hallussa! Olisi kiva jos saisi jo maitoa menemään enemmän ku desin päivässä....

Anyhow, lounaan jälkeen tyhjäsin tiskarin ja vaihdoin pojalle puhtaan vaipan. Sitten puettiin ulkovaatteet ja lähdin rattailemaan Eetun ja koiran kanssa. Koiran mukaan ottaminen oli kyllä tänään erehdys, SUURI sellainen. Hirveä kiskominen ja pelleily. Ei kuunnellut eikä totellut yhtään! Ja vielä juuri sattui koululaisia lähtemään kotiin samaan aikaan, huoh. Lenkillä oltiin klo 14.20-15. Eetu oli kiltisti :P

Kotona Eetu sai hetken leikkiä ennen välipalaa -Talk-murut (murohyllystä!) on täälläkin suosittua sormiruokaa - ja sitten vein herran unille. Nukkui 16.10-17.10 ja heräsi kauheeseen nälkään joten päivällinen syötiin heti. Itse en tuossa pojan päiväunien aikana saanut aikaiseksi mitään, palloilin vaan ja autoin isäntää ruuanlaitossa.



Sitten oli hyvän aikainen leikkihetki, jolloin mm. tanssittiin ja heiteltiin palloa. Niin ja noukittiin kivi pojan suusta. Minä kävin kaupassa ja hakemassa yhden nettikirppisostokseni kuuden jälkeen. Sen jälkeen isäntä ja minä söimme ruokaa ja vaihdoin pojalle jossain välissä vaipankin. Herra tuntui olevan vähän kiukkuinen (väsy, nälkä, hampaat, syli, who knows) illalla.

Iltapuuro kohtuullisella menestyksellä Talk-murujen kera klo 19.40 ja sänkyyn vietiin 20.30 ja nukahti vartin päästä, mahalleen niinku aina :) <3



Nyt äiti aikoo katsoa AVAlta Erilaiset äidit kera suklaalevyn ja sitten suihkun kautta nukkumaan. (tai ekaks katotaan uusin Walking dead -jakso :P )

Sellainen päivä tänään, aika tyypillinen arkipäivä. :) Huomenna luvassa kyläilyä ystävän luona!

p.s. Onko tällanen ihan tylsää luettavaa??

3 kommenttia:

  1. tämmöset on minusta ihan parasta luettavaa :) sitä aitoa, oikeaa arkea :)
    söpönen Eetu siel nukkuu myttyrässä sängyssä ♥

    VastaaPoista
  2. Ei ollenkaan tylsää! Tai siis yhtä tylsää kuin arki on, eli ei yhtään tylsää. :) nähdään huomenna! <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä sitten ettei ole tylssää :) Itsekin tykkään näitä lukea, mutta monesti ovat tosi sekavasti kirjoitettu kun on paljon kellonaikoja ym. Yritin itse suhteellisen vähän numeroita laittaa sekaan :P

    Kyllähän se arkikin joskus tylsää on, mutta yleensä se johtuu sitten siitä ettei jaksa tehdä mitään :D

    VastaaPoista