lauantai 26. huhtikuuta 2014

Tankkauspäivä!

Tänään oli valmennuksen ensimmäinen tankkauspäivä ja hiilareita on nyt kyllä syöty mahan täydeltä. Samalla tämä oli pieni hengähdystauko tiukassa ruokavaliossa, jotta jaksaa pusertaa seuraavat viikot taas eteenpäin. Toki tällekin päivälle oli ohjeet ja niitä noudatin parhaan ymmärrykseni mukaisesti :) Tähän päivään kuului seitsemän ateriaa eli koko ajan piti syödä :D Sekä juoda ja rampata vessassa!

Mannapuuroa ja mansikkahilloa aamupalaksi :P

Kaurasämpylää, sulatejuustoa ja paprikaa, aaaaah ku oli hyväää!!

Täysjyväspagettia, pikkasen jauhelihaa ja ketsuppia. Tietty vähän kurkkua ja tomaattiakin :)

Vanukasta ja oikein kaksi kappalein! Vähä oli ällö olo tän jälkeen...

Karjalanpiirakkaa, sulatejuustoa ja paprikaa, tämä oli kans NAM!

Hehee tää kuva :D Mutta siis söin ranskalaisia ja pikkasen tonnikalaa,
kuva meinas unohtua, mutta onneksi jäi yks ranskiksen pala :P
Irtokarkkia :3 
Arvostin kyllä irtokarkkien makua! Mutta ei ne noin hyvältä maistu jos joka päivä tai joka viikkokin syö. Vähän ja harvoin :) Jäi jopa pari karkkia syömättä!

Iltapalaksi lättyjä mansikkahillolla ja kevytjäätelöllä :) Ja Pepsi Nextiä.
Eniten ehdottomasti jään näistä kaipaamaan sämpylöitä, oli ne vaan niiiiiin hyviä. Limsa oli yllätyksenä pahaa, muut ruuat maistui ihan samalta kuin ennenkin. Vähän pelotti aluksi että syön liikaa tai jotenkin väärin. Ähkyksi en tullut, mutta ei kyllä nälkä ehtinyt missään välissä tulla. Toivon että suoritin päivän kunnialla loppuun :)

Huomisesta jaksaa taas pysyä tiukkana, mutta uskon että ihan tarpeeseen tuli tällanen päivä :) Puntarille ei kyllä ole pariin päivään mitään asiaa!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Hetkellinen motivaatiopula

Tänään on jumittanut kyllä todenteolla. Ja oikeestaan sunnuntaista lähtien. Olo on kiukkuinen, väsynyt, stressaantunut ja kaikkea muuta yhtä negatiivista. Eniten ehkä väsynyt. 

Aamupäivällä lähdin kauppaan odoteltuani turhaan yhtä ihmistä hakemaan lastenvaatteita. Kaupasta ei edelleenkään löytynyt lempiproteiinipatukoitani ja kävin kolmessa (!!) kaupassa ennen kuin löysin oikeanlaista kanaa. Siis kanaa! Sitähän ihmiset  syö paljon ja silti ei tahtonut löytyä. Tai olihan siellä kaikenlaisia marinaaadeja sun muuta, mutta naturellia kanaa, haloo! Ja tietenkin pakkauskoko 480g kun olisin tarvinnut 500g... 

Salilla tuntui ettei mistään tule mitään. Laitteet oli varattuna, liikkeet ei onnistunut kunnolla, koko ajan teki mieli luovuttaa ja kroppa tuntui hitaalta. Kaikki liikkeet tein kuitenkin loppuun asti ja ulkopuolisen silmin varmaan meni hyvin, mutta päässä kävi koko ajan sellanen tahtojen taisto että hyvä kun en marssinut salilta kesken kaiken pois. :D

Salin jälkeen kävin kaupassa ja olisi tehnyt mieli tyhjentää koko karkihylly mukaani. Että mielitekoja riittää ja voin kertoa, että ne eivät helpota ajan kuluessa yhtään! Mutta toki oma itsekuri kasvaa joka kerta kun ohi kävelee mitään ostamatta :) 

Että ei tämä kyllä helppoa ole ja huonoja päiviä on ollut. Kuitenkin kurissa olen pysynyt, yhtään en ole lipsunut :) Ja onneksi tiedän että tämänpäiväinen on vain tänään ja huomenna taas parempi, sillä ajatuksella on tarvottu menemään tänään!

Kaiken huipuksi poikakin alkoi itkemään unille mentäessä, mitä ei ole tapahtunut varmaan puoleen vuoteen. Onneksi nukahti nopeasti kun istuin sängyn vieressä. Nyt iltapala nassuun ja pehkuihin, tämä päivä on pian ohi!

Pyhäpäivien puuhia

Perjantaina

Harjoiteltiin seisomista ilman tukea ja otettiin myös ensiaskeleet <3

Isä ja poika hierontatuolissa :P
Lauantaina 

Virvottiin isovanhemmille ja isoisovanhemmille :) Hyvin heilui virpomisoksa :D

Vaarin AKKO!

Pääsiäiseen sopiva asukokonaisuus ;) Kulmakarvoineen kaikkineen :P

Kokko oli todella mielenkiintoinen. POPPAA!
Sunnuntailta ei ole yhtään kuvia, hups!

Maanantaina 

Mummin ja vaarin luona kyläillessä sai olla jo kevyemmät vaatteet päällä, ulkona oli +17 astetta!
Näiden lisäksi myös leikkipuistoiltiin, pyöräiltiin, nukuttiin myöhälle, käytiin synttäreillä, minä kävin salilla, parit aamulenkit ja löhöilyä. Kivat päivät takana :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Saavutuksia ja seikkailuja

Tänään otettiin naisesta mittaa, kirjaimellisesti. Koutsi siis heilui mittanauhan kanssa ja ilmoitti, että taas 10 senttiä kropasta kadonnut! Paino tippuu aika maltillisesti (pikkasen ärsyttää), mutta mitat kertovat että jotain tapahtuu :) Sairastelut on ohi ja taas ollaan päästy treenien makuun. Mä niin rakastan sitä fiilistä kun lähtee salilta! Vaikka kuinka kiukkusena tai väsyneenä menisin niin tullessa aina hyvällä tuulella :D Ja mulla on tietenkin maailman paras koutsi, joka jaksaa vakuuttaa että mä pystyn tähän ;)

Eilen käytiin pojan kanssa ekalla pyöräreissulla ja taidettiin kaikki tykätä niin paljon että tulee varmasti käytyä useinkin kesän aikana :)


Eilen Eetu päätti vähän tutkia olohuonetta uusista paikoista ja seikkaili:


Kovasti on nyt ruvettu siis kiipeilemään ja tänään on monesti seisottu ilman tukea, maasta asti ei ihan vielä pääse ylös mutta melkein. Jospa meilläkin kohta kävellään :-)

Pääsiäisenä rentoudutaan, trullitellaan, käydään pääsiäiskokolla, treenataan ja vietetään aikaa perheen kanssa. Hyvää pääsiäistä teille!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Te ihanat ja tärkeät

Raskautta yrittäessämme luin ja kirjoittelin paljon Kaksplussalla. Raskaaksi tullessani siirryin plussaneiden keskusteluihin ja aika pian siellä alkoi muhia ajatus facebook-ryhmän perustamisesta. Se perustettiin ja sinne liityin kun 12 ensimmäistä raskausviikkoa olivat täynnä, eli kun tieto raskaudesta sai tulla 'julkisuuteen'. Ja voin sanoa, että kyllä kannatti.

Ryhmä koostuu äideistä, joiden laskettu aika oli tammikuussa 2013 eli meillä on kaikilla samanikäiset lapset parin kuukauden sisään. Yhdessä koettiin raskauden, synnytyksen, vauvavuoden ilot ja surut. Sekä tietty kaikki muukin maan ja taivaan väliltä! Eikä se ole siihen loppunut eikä toivottavasti ikinä lopu :) Tästä ryhmästä olen saanut parhaan tukeni ja parhaat neuvot. Olen saanut uusia tuttavuuksia, kavereita ja jopa ystäviä. Jotkut ovat sitä mieltä ettei niitä voi laskea oikeiksi ystäviksi, mutta kyllä minä voin, vaikka läheskään kaikkia en ole ikinä nähnyt kasvotusten. Miksi se tekisi ystävistä oikeampia? 

Olen erittäin kiitollinen siitä, että me äidit pidämme yhtä ja tuemme, autamme toisiamme. Lohdutukseksi riittää, kun joku kuuntelee ja pystyy samaistumaan. Etten ole ainoa mietteineni. Ja on myös ihanaa iloita pienistä asioista, jotka he ymmärtävät kun muut eivät. En voi kuvitellakaan kuinka moneen kysymykseen olisi vastaus jäänyt saamatta ilman tätä ryhmää, kuinka montaa ihanaa ihmistä en nyt tuntisi. 

Ryhmä on ajan saatossa pienentynyt yli puolella, entistä tiiviimmäksi ja läheisemmäksi. Erimielisyyksiä tulee aina kun laitetaan monta naista samaan pakkaan. Ja elämäntilanteet muuttuvat, palataan töihin ja vauva-arki helpottuu. Itse koen ryhmän tärkeänä osana elämääni, varsinkin vielä ollessani kotona ja varmasti myös sen jälkeen. Ryhmä muuttuu lasten kasvaessa, kun kaikki ei pyöri enää kakkavaippojen ja yövalvomisten ympärillä. Elämää eletään ja sen mukana mennään :)

Paljon hyviä hetkiä, parhaita nauruja, itkua ilosta ja surusta. Järkevää ja ei niin järkevää keskustelua. Hassuttelua ja possuttelua, tsemppaamista ja sympatiaa. Niistä on meidän ryhmä tehty. Kiitos teille kaikille ihanille, että olette olemassa <3 Maanantaina palataan ;)

Vertaistukea parhaimmillaan.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Yksityiskohtia

Muutamia pieniä juttuja ja yksi isompi. 

Vihdoin saatiin tauluja seinille. Olohuoneen ja ruokailutilan välissä on ollut iso tyhjä kohta ja nyt se on täytetty. Alemmat ovat pojan huoneessa, ensimmäiset seinälle laitetut ja tarkkaan harkitut :P Sinne tulee vielä ainakin yksi taulu ja ehkä joku naulakko/hylly, kunhan löydän sopivan. Tuo tekstitaulu on oikeasti juliste jonka kehystin; oli vaan niin ihana teksti siinä ja sitä onkin hyvä lukea muistutuksena kun oikein kiukuttaa :) Voisin yrittää laittaa sen tännekin pian. 

Hääkuva ja Eetun 1v-kuvia


Apinalle kellokaveri

Tyhjän seinän täyttöä
 Ja vihdoin löysimme minulle uuden auton, jeeee!! Kauan olen vanhaa manannut kun alkoi olla pitkä lista vikoja ja nyt saan heittää sille hyvästit ja ajella kunnon autolla enkä millään purkilla!

MINUN uusi autoni!
Minulla on jääkaapin ovessa treenisuunnitelma ja ruokavalio, josta voin tarkistaa kulloinkin ruuan määrät ym. Viereisessä pakastimen ovessa on myös motivaatiokuva jos alkaa mieliteot kiusata :P 

Treeni-aikataulu ja ruokavalio
Viime viikolla ruokavaliota kiristettiin ja 2 kotitreenin sijaan käyn salilla kerran enemmän eli 3krt/vko. Tai siis käyn, kunhan joskus paranen!!!! Olo alkaa olla jo hyvä, nuhaa on vielä ja paineentunne nenässä ei ole lähtenyt, epäilenkin jo jotain poskiontelontulehdusta ja saatan piipahtaa lääkärin pakeilla huomenna (että uskallan mennä taas salillekin).

Viikonloppu meni huilatessa miehen kanssa. Leffassa käytiin muttei paljon muuta ja tuli kyllä tarpeeseen tuo lepo :) Hirmuiset mieliteot vaivasivat vain koko ajan, mutta olin tiukkana! Huomenna aamulla vaa'alle katsomaan onko ruokavalion tiukennus tuottanut tulosta :)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Tuloksia ja tuliaisia

Flunssa-mörkö iski ja sen myötä treenitauko. Hieman turhauttaa. Juuri päässyt hyvään vauhtiin ja sitten yksi nuha pilaa kaiken. Treenit alkoi sujumaan tosi hyvin ja tauon jälkeen saa varmaan alottaa taas alusta, mur..

No jos jotain positiivista niin muutosta on ehtinyt tapahtumaan jo ensimmäisen parin viikon aikana! Koko kropasta on lähtenyt yhteensä 10 senttiä :) Painoa oli tippunut 400g, mutta se ei välttämättä flunssan ja eri kellonajan takia pitänyt paikkaansa niin se katsotaan uudestaan kunhan paranen. Oman puntarin mukaan olisi lähtenyt 1,2kg ja toki toivon sen olevan lähempänä oikeaa ;)


Kunpa nyt vain paranisin nopeasti ja pääsisin takaisin salille!! Pistinpä äsken tilaukseen pari treenipaitaa ja housut, ettei samoilla hikisillä tarvitse joka kerta treenata :P

Mun vanhemmat oli ulkomailla ja ihan yllärinä toivat Eetulle tuliaisiksi I-H-A-N-A-T kengät ja sandaalit! :3

Converset ja apinavarvassandaalit <3
Mökkihöperöidytään nyt sitten vielä muutama päivä ja sitten taas isolla innolla jatkamaan :) Pieni mies onneksi on parantumaan päin, yskää vielä on, mutta muutoin terve. Viikonloppuna saakin mennä yöhoitoon pitkästä aikaa, oi että kun nautin!