Tekosyitä

Eilen illalla tulin miettineeksi ennen nukkumaanmenoa sitä, kuinka paljon haluaisin tehdä enemmän ja olla ahkerampi ihminen. Kadehdin ahkeria ja koko ajan liikkeessä olevia ihmisiä, joilla riittää mielenkiintoa ja tarmoa tehdä asioita jotka itselleni ovat ihan utopistisia. Välillä kyseenalaistan itseni, että onko tämä edes normaalia, mutta kyllähän meitä 'laiskottelijoitakin' riittää, vai eikö kukaan muu uskalla tunnustaa? :P

Otsikko siis viittaa siihen, kuinka annan hyvillä tekosyillä itselleni luvan lykätä tai luistaa jostain mikä ei huvita tai kiinnosta. Tai sitten toisinpäin, keksin kyllä aina hyviä syitä herkutteluun tai shoppailuun ;) Mutta, miesparka joutuu tästä minun tavastani usein 'kärsimään', koska tekemättömät hommat kotona jäävät sitten hänelle. Minä olen meillä se, joka istuu sohvalla kun toinen hoitaa ruuan pöytään, koiran tarpeet, lumenluonnit, pyykinpesut jne. Monet ovatkin muistuttaneet minua pitämään kiinni tuollaisesta miehestä ;)  <3 Nyt kun olen kotiäitinä ja raskain vauva-aika alkaa olla lopuillaan, olen toki tehnyt enemmän kotitöitä. Talo pysyy suhteellisen siistinä, laskut tulee maksettua, kaupassa käyn ja ruokaakin teen useammin kuin ennen. Nämä menevätkin vähän kausittain; joskus jaksan tosi hyvin ja teen ehkä muutakin kuin 'pakollisen' ja joskus en jaksa edes tiskaria tyhjätä. No se niistä kotitöistä.

Myönnän olevani myös aika itsekäs, koska pidän omaa mukavuuttani yleensä ensisijalla. Poika toki vie nyt sen paikan ja siihen on ollut yllättävän haastavaa sopeutua. Toki autan läheisiä ja ystäviä jos he sitä pyytävät, mutta en osaa tyrkyttää apuani. Enkä usein vain tule ajatelleeksi niitä pieniä asioita mitkä joillekin ovat itsestäänselvyys, esimerkiksi kahvin tarjoaminen vieraille unohtuu aika usein...

Joskus asiat jäävät tekemättä myös auttamattoman huonon muistini takia. Joudunkin luvattoman usein laittamaan puhelimeeni muistutuksen tai tekemään listan (ah, olen niin lista-ihminen!) asioista mitkä täytyy muistaa. Ja muistihan ei todellakaan ole parantunut äidiksi tulon jälkeen, vaan totaalisen päinvastoin! Tästä saan usein noottia mieheltäni, mutta minkäs teet kun ajatus vain katoaa päästä. En ole hyvä tekemään montaa asiaa yhtä aikaa.

Tämän postauksen aihe tuli siis mieleeni, kun ajattelin että olisipa kiva aloittaa käymään salilla joskus.  Mutta nyt ei voi, koska ei ole rahaa siihen, eikä oikein jaksamista, en uskalla/kehtaa/osaa jne eli syitä riittää. Tästä taas tuli mieleen oma laiskuus, kuinka usein ennen nukahtamistani ajattelen, että huomenna aloitan kunnon lenkkeilyn, lopetan herkkujen syömisen ja laihdutan muutaman kilon. Miksi asiat tuntuvat niin mahdollisilta silloin kun makaa silmät kiinni peiton alla odottamassa unen tuloa? Sitten kun avaa aamulla silmänsä äärimmäisen väsyneenä, ei voi ymmärtää miten eilen illalla pystyi edes kuvittelemaan jotain sellaista. Tuttua? Ja joskus kävi jopa niin, että kun menin päiväunille niin uneksin siitä että lähden lenkille kun herään. Sitten kun heräsin niin tuntui siltä että olin jo lenkillä käynyt enkä tosiaankaan ollut menossa pihalle! Kuvittelen siis usein itseni ahkerammaksi kuin todellisuudessa olen. Hmm..

Onkohan ihan näinkään?

Kiireinen pikkuherra

Tältä viikolta napattuja otoksia. Pikkumies on pitänyt äidin kovin kiireisenä kun pitää harjoitella uusia taitoja! Ehkä siksi on myös parina päivänä jäänyt ekat päiväunet väliin ja sitten on keksitty kaikenlaista muuta puuhaa, kuten tänään lähdettiin pihalle ja kummasti uni sitten maistuikin ;)

Vauvasirkuksessa

Joka paikkaan pitää kiivetä

Lenkillä lumimyräkässä

Ei paljoo lumipallot kiinnosta

Kuinkahan tästä pääsee alas?

Lego-hetki omassa huoneessa

Pahat mielessä

Ja tänään laitoin jouluvaloja kun eilen satanut lumi toi tullessaan joulumielen! Eetun huoneeseen pitäisi vielä ostaa valot, kortit pitäisi tehdä, lahjat ostaa jne :D

Jouluvalot <3

Ahdistuneisuus(häiriökö?)

Ahdistus. Tunne joka on tullut tutuksi kauan sitten, mutta iski kunnolla vasta pojan synnyttyä. Jokin puristaa rinnassa, lihakset jännittyneet, ärsyttää, muista hengittää. 

En nyt ehkä ala kuitenkaan diagnosoimaan itseäni, mutta kuulin joltain tällaisesta sairaudesta kuin ahdistuneisuushäiriö ja tänään lueskelin jonkin verran siitä netistä. 

" Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on enemmän kuin vain “stressaantuneisuus”. Usein se haittaa toimintakykyä ja vaikeuttaa selviytymistä jokapäiväisessä elämässä. Liiallinen ahdistuneisuus voi haitata työntekoa, vapaa-ajan viettoa ja usein myös perhe-elämää ja kotitöitä. "

Luin oireita ja jotkut täsmäsivät täysin, jotkut eivät yhtään. En kyllä ihan allekirjoita tätä minun osaltani, joten ehkä kyse on silti vain stressistä tai kontrollista? Koska aina kun googlaat jotain oireita, sinulta löytyy varmasti kaiken maailman sairaudet, vähintäänkin syöpä tai joku muu 'pikkujuttu'. Kuvaisin kyllä itseäni sanalla ahdistuneisuushäiriö ennemmin kuin stressi, mutta sisältö ei olisi ihan sama. 

Niin. Kyllähän sitä stressiä, murhetta ja pelkotiloja tulee vauvan synnyttyä ja niitä on paljon enemmän kuin ennen. Mutta missä menee normaalin raja? Jos alan itkeä kun poika ei nukahda päiväunille, onko se normaalia, ahdistusta, väsymystä? Entä jos hermostun sekunninsadasosassa kun tajuan ettei siitä syömisestä tule mitään, ja näin käy joka kerta?  Entä jos kävelen varpaisillani, koska pelkään koko ajan että poika herää, vaikka saisikin jo herätä? Mitä sitten jos poika herää yöllä ja menen ihan paniikkiin niin etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä? Ja tässä ei ole läheskään kaikki mitä päässäni mietin lähes joka päivä.

Ja mikä parasta, minä TIEDÄN, ettei peloilleni ole järkevää, loogista syytä. Mitä esimerkiksi sillä on väliä vaikka poika ei nyt juuri nukahdakaan, voihan sitä koittaa hetken päästä uudestaan. Niinpä. Ei maailma kaadu siihen, jos kaikki ei suju niin kuin olen ajatellut. Lähipiirini ainakin tietää, etten pidä yllätyksistä. Minun täytyy saada tietää asioista hyvissä ajoin. Jos suunnitelmiin tulee viime hetken muutoksia, suutun. Minulla kestää hetken sopeutua, jonka jälkeen ei ole enää mitään hätää. Ihan kuin olisin joku pikkulapsi..

En sitten yhtään tykkää tästä puolesta itsestäni. Haluaisin olla huoleton äiti, haluaisin elää hetkessä ilman että aina tarvitsisi hirveästi miettiä ja pohtia. Mutta ei, kerään kaikki pelot ja möröt itseeni, käperryn itsesääliin enkä uskalla kertoa ajatuksistani kenellekään, koska pelkään minua pidettävän typeränä, lapsellisena ja hölmönä. Pelot korostuvat etenkin silloin, kun vietän aikani kahdestaan pojan kanssa neljän seinän sisällä. Kummasti ne syömiset, nukkuma-ajat sun muut saa heitellä, jos olen jossain muualla kuin kotona.

Ja koska tästä tuli kovin tuhti ja painava teksti, haluan keventää tunnelmaa kuvilla, jotka esittävät ilmeitäni sen jälkeen kun vien pojan sänkyyn ja odotan että hän nukahtaa, esimerkiksi. Kaikki ilmeet ovat näyteltyjä, joten todellisuus on kahta kauheampi. :D

huokaus-> silmien pyöräytys-> ärsyyntyminen->

kiukku-> raivo-> epätoivo = itku

Ps. Sillä aikaa kun kirjoitin tätä postausta ja muokkasin kuvia, seurasin kamerasta pojan nukahtamista. Vatsalihakset jännittyineinä, puristus rinnassa, silmä tarkkana tuijotin kamerasta vieläkö poika liikkuu. Kyllä, ja taas, ja aina vain, nukahda jo! Kaiken kaikkiaan nukahtaminen kesti noin puolisen tuntia. Puoli tuntia yleensä vielä kestän, sitten alkaa ilmeet näyttämään samalta kuin alimmaisessa kuvassa. Tässä ei ole mitään JÄRKEÄ!

Pps. Alkaa tuntua siltä että valitan tänne blogiin hirveästi. Ehkä alan miettimään postausta, jossa olisi jotain hyvääkin tästä vauva-arjesta, pojasta ja yleensä elämästä. Koska sitähän se kuitenkin yleensä on :) Huonoista hetkistä vain on suurempi tarve avautua :P

Viikonlopun rientoja

Tälläytymistä, lapsivapaata, kavereita, hyvää ruokaa, shoppailua, drinkkejä. Suunnittelematonta ja suunniteltua. Harvinaista, mutta tervetullutta.

Perjantaina huristelin kovalla kiireellä viemään pikkumiehen hoitoon vanhemmilleni. Itselläni oli ajatuksena että tulisivat illaksi meille vahtiin, mutta halusivat välttämättä pojan sinne :D Mikäs siinä. Ja kiire ei ollutkaan niin kova kun selvisi, että miehen työpaikan pikkujoulut alkoivatkin puoli tuntia myöhemmin kuin luulin (muista aina itse omin silmin lukea tiedote siitä!). 

Pikkujouluissa oli paikallisen teatterin esitys ja tottakai vuoden ensimmäiset jouluruuat. Innostuttiin siinä sitten jatkamaan kivaa iltaa paikallisessa baarissa ja toisessakin. Tuli juotua muutamat alkoholipitoiset juomat - Tässä pakko sanoa, että emme oikeastaan ikinä käy baareissa tai nauti alkoholia, ehkä kerran vuodessa jos sitäkään- ja itse voin sanoa etten ole juonut itseäni humalaan sitten polttareiden.. Satuttiin toiseen baariin sopivasti juuri kun Taikuri Kopponen aloitti esityksensä. Kotiin tultuamme katsottiin yksi tv-sarjan jakso ja vähän ärsytti kun kuva tuntui kovin heiluvan :D Ei ollenkaan normaalia! :P Onneksi selvittiin täysin ilman krapulaa.

Pikkujoulu-look

Lauantaina lähdin puolilta päivin Seinäjoelle ja vein yhden kissoistamme uuteen kotiinsa :) Sitten shoppailin itselleni uudet talvikengät ja rintsikat, wuhuu! Vihdoin jotain muuta kuin virttyneet imetysliivit. Eetulle löysin uuden talvihatun ja jouluksi kauluspaidan.

Kengät!

Pikkumiehelle

Kävin myös katsastamassa siskon ja avomiehensä uuden asunnon ja sitten suuntasin kaverille tupareihin. Kyllä vain on rikkaus tavata kavereita, saa kummasti uutta puhtia arkeen, kiitos teille ihanat :) <3 Kävimme syömässä italialaisessa ravintolassa hyvää ruokaa ja  ilta kului ihan liian nopeasti! 

Pikkumiestä oli jo ikävä kun näin hänet vasta tänä aamuna perjantai-illan jälkeen. Herra taisi olla vähän loukkaannuksissa kun oli kuin ei huomaisikaan :( Pian äitikin taas oli ihan kiva onneksi ja uskaltaa varmaan uudestaankin hoitoon viedä ilman traumoja ;) Illalla käytiin ensimmäistä kertaa koko perheen voimin saunassa ja nyt taitaa pian uni maittaa pojan lisäksi minullekin. 

Mukava viikonloppu siis takana, kiitos kaikille osallisille!

Pientä hemmottelua - Lambi Deluxe

Tuli vastaan tällainen kiva blogihaaste, johon ajattelin ottaa osaa :) Eli haaste on osa Lambo Deluxe -kampanjaa ja tehtävänä on kertoa vähintään kolme asiaa, jotka tuovat iloa ja luksusta arkeen. Haasteeseen voivat osallistua kaikki bloggarit ja samalla voi osallistua 500 euron kylyplälahjakortin arvontaan.

Piti hetken miettiä millaisesta näkökulmasta ajattelen tätä arjen luksusta, ja päädyin pieniin asoihin, mistä tulee itselle parempi mieli arjen keskellä ja minkä ansiosta jaksaa porskuttaa eteenpäin :)

Hyvä elokuva ja herkut

1. Katsomme paljon elokuvia ja seuraamme muutamia hyviä tv-sarjoja miehen kanssa. Kummasti auttaa jaksamaan päivän kun tietää että illalla voi käpertyä kullan kanssa sohvannurkkaan leffan ja herkkujen kanssa. <3

Pieni mies, iso maailma

2. Minusta on ihanaa nähdä pojan oppivan uusia asioita ja tutustuvan tähän isoon maailmaan. Välillä sitten hassutellaan ja istutaan lehtikasaan tai heitellään niitä ilmaan ja tuijotetaan silmät suurena. Tällaiset pienet hassut hetket piristävät kummasti ja saavat hetkeksi unohtamaan vaikkapa huonon päivän.

Kiukkupyllyn ruusu

3. Pienet hemmotteluhetket, toisen välittäminen, pieni ele ja ajatus. Kun aamu alkaa varsinaisella kiukkupyllytuulella (allekirjoittaneella) ja mies palaa kaupasta punaisen ruusun ja sanojen "Ajattelin jos tulisit vähän paremmalle tuulelle" kera, niin kyllähän siinä aika kiva olo tulee kun ajattelee, että toinen näki vaivan ja ajatuksen, vaikka saikin ehkä pikkasen kiukuttelua osakseen. :P <3 (Taustalla saattoi olla kyllä itsekäskin syy, ettei tarvi katsella tällaista pirttihirmua koko päivää ;) )

Siinä siis minun arjen pienet luksukset ja haastan kaikki muutkin mukaan! Haaste kuuluu siis näin: Tee blogipostaus, jossa kerrot vähintään kolme asiaa, jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Liitä postaukseesi mukaan Lambi-banneri kopioimalla kuva blogistani. Kun haaste on tehty, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja osallistut lahjakortin arvontaan.

Ikuinen riesa

Kun olin yläasteella, ihoni alkoi kuivua. Ensin käsitaipeeni, sitten kasvoni. En tehnyt asialle mitään ja ihottuma paheni tietysti pikkuhiljaa. Sitten äiti vei minut lääkärille ja sain ohjeet ihon rasvaamiseen. Nooo, ei tilanne siitä juuri parantunut. Kesäisin ihottuma parani, talvisin tuli takaisin.

Pikkuhiljaa ihottuma alkoi levitä, jalkoihin, kaulaan, selkään. Nykyään ihottumaa tulee joka paikkaan, korvanlehtiä ja sormia myöden. Välillä se on pahempi, välillä parempi. Kortisoni on ollut ystäväni (ja viholliseni) jo melkein 10 vuotta. Perusvoiteista mikään ei auta, kutiaminen vain lisääntyy.

Pahimmat ajat ovat olleet 2005 loppuvuodesta, jolloin en pystynyt edes jalkaani suoristamaan kun polvitaipeista kinnasi iho niin lujasti. Sitten menin yksityiselle lääkärille, otin itseäni niskasta kiinni ja aloin hoitaa ihoani. Lisäksi raskauden aikana kasvoihini tuli yhtäkkiä todella paha ihottuma, tai en tiedä mikä se oli.. Mutta siitäkin selvittiin. Nyt kasvoni alkavat olla taas pahassa kunnossa eikä mikään tunnu auttavan.

Vuosi sitten

Tänään, tuo toinen silmä..

Inhoan tätä ihottumaa. Vihaan atooppista ihoani. Joka paikkaa kutisee, kiristää, sattuu, ahdistaa. Pitää rasvata, ei tee mieli käydä suihkussa kun se kuivattaa, ei voi käyttää juuri meikkiä.. Valivali. Voisitko atooppinen ihottuma kadota?

Eniten minua kuitenkin häiritsee se, että Eetulla on myös atooppinen iho. Nyt se on hyvässä kunnossa joka-aamuisen ja -iltaisen rasvaamisen ansiosta, mutta pari kuukautta sitten kaulan alue oli tosi pahana ja poikaa selvästi häiritsi. Onnea oli hyvä lääkäri. Minä todellakin toivon, että pojan ihottuma ei pahene, ettei hänelle tulisi ongelmia sen kanssa. 

Voisihan minulla joku pahempikin vaiva olla ja suurimman osan aikaa ihottumani pysyy suhteellisen hyvin ruodussa. Tällaisina hetkinä vain ahdistaa ihan hirveästi. Nukahtaminen kestää kun kutittaa eikä pysty olemaan paikallaan ja tietysti tämä vaikuttaa mielialaankin..

Noh, ei kai auta muuta kuin mennä suihkuun, länträtä sentin kerros rasvaa naamaan ja kaivautua peiton alle toivomaan että ihottuma olisi aamulla hävinnyt. Miten te muut atoopikot saatte ihonne pysymään hyvänä, miten pärjäätte tämän kanssa?